Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Täydellisen timmin vartalon salaisuus - Essi on oman elämänsä koekaniini

Essi Sarjalle fitness on ennen kaikkea urheilua. Vaikka laji vaatii kurinalaisuutta, niin siinä ei ole kyse itsensä näännyttämisestä tai oman elämän rajoittamisesta – vaan nimenomaan elämänilon lisäämisestä.

Essi Sarja venyttelee.
Kuva: Milla Vahtila
Avaa Yle-sovelluksessa

Urheilullinen ja treenattu naisvartalo on viime vuosina noussut pinnalle naisten kauneusihanteissa. Erityisesti muutama vuosi sitten Yhdysvalloista Suomeen rantautunut bikini fitness -kilpailusarja on villinnyt nuoria naisia ja synnyttänyt laajan fitnesstrendin.

Nyt kaikki tavoittelevat timmiä vartaloa, ja se halutaan saavuttaa nopeasti.

Jyväskyläläinen Essi Sarja, 25, ei kuitenkaan usko yhtäkkisiin elämäntaparemontteihin.

- Hyviä elämäntapoja ei voi vain ottaa, vaan niihin täytyy kasvaa kiinni pikkuhiljaa, hän toteaa.

Urheilu – ja fitness osana sitä – on Essille tapa haastaa itseään ja saada hyvinvointia elämäänsä sekä päästä toteuttamaan urheilu- ja kilpailuhenkisyytään.

- Juuri omien rajojen testaaminen tekee elämästä mielenkiintoista, Sarja kiteyttää.

Bonuksena tämä nuori nainen on vuosien saatossa rakentanut itselleen timmin vartalon. Ja nimenomaan rakentanut, sillä treenattua ja samalla hyvinvoivaa vartaloa ei saavuteta kikkaskonstein.

- Voiman ja lihasten kasvattaminen vaatii malttia.

Fitness tulee kotiin asti

Essi on kasvanut kiinni urheilulliseen elämäntapaan jo pienestä. Hän telinevoimisteli maajoukkuetasolla parikymppiseksi asti. Voimistelu-uransa päätyttyä hän palloili urheilulajista toiseen, kunnes löysi itselleen sopivan aikuisiän lajin, fitnessin, pari vuotta sitten.

Essi nauttii askeettisesta elämäntavasta ja kovasta treenistä. Fitnessissä etenkin lajin kokonaisvaltaisuus puhuttelee häntä.

- Siinä yhdistyvät urheilu, treenaaminen, kilpaileminen sekä kurinalaisuus, johon kuuluu myös ravintopuoleen perehtyminen, hän kuvailee.

Vaikka Essi lähtökohtaisesti suhtautuu fitnessiin urheiluna, niin kyseessä on elämäntapa, joka kulkee hänen mukanaan treenisalilta kotisohvalle. Kehoa ei nimittäin trimmata huippuunsa pelkällä harjoittelulla, vaan myös oikeanlaisella levolla ja syömisellä.

Tämän myötä Essi pääsee lajinsa kautta toteuttamaan myös rakkauttaan ruuanlaittoa kohtaan.

- Kehoa ei rakenneta syömättömyydellä, vaan nimenomaan syömällä, hän kiteyttää.

Jokainen suupala, jonka urheilija suuhunsa laittaa, on tavallaan rakennuspalikka, jonka avulla hän etenee askelittain kohti tavoitteitaan.

- Kun kehon koostumus paranee, niin oma suorituskyky ja voimataso kehittyvät. Lisäksi on etua miettiä mitä syö, jos haluaa voida hyvin.

Aikuisen naisen kilpalaji

Kurinalaisesta elämäntavastaan huolimatta Essi ei koe, että fitness rajoittaisi hänen elämäänsä. Päinvastoin.

Essi on kokeillut aikuisena monia eri urheilulajeja hiihdosta vesilajeihin ja jenkkifutiksesta pienoiskivääriammuntaan. Mikään niistä ei kuitenkaan herättänyt hänessä sellaista paloa, jota hän aikanaan koki voimistelua ja nyt fitnessiä kohtaan.

- Haluan nyt aikuisiälläkin harrastaa tavoitteellisesti jotain lajia, jossa minulla on myös mahdollisuus kilpailla ja pärjätä niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla, Essi toteaa.

Monissa urheilulajeissa kilpaura päättyy jo suhteellisen nuorena, mutta fitness ja kehonrakennus ovat ennen kaikkea aikuisten lajeja.

- Jos on urheillut koko ikänsä tai käynyt salilla, niin voi hyvin lähteä rakentamaan aikuisiällä uraa tämäntyyppisessä lajissa, Essi kannustaa.

Essi tavoittelee tänä keväänä fitness classic -lajin fitness-sarjassa edustuspaikkaa toukokuussa Espanjassa järjestettäviin EM-kilpailuihin. Karsintakilpailut käydään kuluvana viikonloppuna Helsingissä.

Fitness classiciin kuuluu yhteensä kolme sarjaa: fitness, body fitness sekä bikini fitness. Kahdessa jälkimmäisessä arvioidaan vain urheilijan fysiikkaa eli ulkomuotoa, mutta fitness-sarjassa on fysiikkaosuuden lisäksi myös vapaaohjelma.

- Siinä saa tuoda esille osaamistaan, kuten temppuja, notkeutta ja esimerkiksi voimistelu- tai tanssitaitoja. Puolentoista minuutin ohjelman aikana on vakuutettava, että kilpailija on muutakin kuin lihaskimppu, Essi selventää.

Oman elämänsä koekaniini

Essi kuuluu Minna Pajulahden valmentamaan Pro Elite Teamiin yhdessä parinkymmenen muun fitnessurheilijan kanssa. Vaikka Essillä on räätälöity treeniohjelma ja dieetti, hän pitää harrastuksensa narut kuitenkin omissa käsissään.

- Urheilen omaa elämäniloa lisätäkseni, enkä suostu esimerkiksi luopumaan muista harrastuksistani tämän lajin takia.

Monipuolisuus sekä treenien vaihtelevuus ovatkin Essin perusperiaatteita, ja hän pyrkii jatkuvasti testailemaan, millainen harjoittelu ja ravinto sopii juuri hänelle parhaiten.

Kuluneen vuoden aikana Essi on hurahtanut myös crossfitiin. Fitnessistä poiketen tässä lajissa ei kiinnitetä huomiota ulkonaköön, vaan pyritään kehittämään monipuolisesti esimerkiksi voimaa ja kestävyyttä.

Essin viikottaiseen kuuteen treeniin mahtuukin monipuolista harjoittelua niin kuntosalilla kuin crossfit-salilla. Voimistelusalilla hän taas treenaa vapaaohjelmaansa.

Ja usein tämä aamuihmiseksi tunnustautuva nainen aloittaa päivänsä aerobisella treenillä ja suuntaa esimerkiksi lenkille – usein jo viideltä aamulla.

- Salit kun eivät ole vielä siihen aikaan auki, hän toteaa naurahtaen.

**Milla Vahtila, Yle Urheilu

**

Suosittelemme sinulle