Partion suosio on aikuisten keskuudessa nousussa. Viime vuonna Suomen partiolaisiin liittyi enemmän aikuisjäseniä kuin aikaisempina vuosina, kertoo Suomen partiolaisten tiedonhallintakoordinaattori Jarno Hakulinen.
– Olemme panostaneet aiempaa enemmän siihen, että saamme aikuisia mukaan partiotoimintaan.
Mikkeliläinen Elina Raittila on perinteinen aikuispartiolainen. Hän aloitti partioharrastuksen 7-vuotiaana ja on vuosien aikana kasvanut Otavan otsojen sudenpennusta johtajaksi.
Raittila jatkoi harrastusta myös opiskeluiden ajan toisella paikkakunnalla, mutta monilta partiotoiminta jää aikuisuuden kynnyksellä.
– Mikkelissä on ongelmana etteivät entiset partiolaiset jatka toisaalla partiossa, Mikkelin seudun partiolaisten puheenjohtaja Aino Pohjanvirta sanoo.
Partiossa on nykyään paljon esimerkiksi mediakasvatusta ja opetellaan tietotekniikkataitoja.
Pohjanvirta toivoo toimintaan mukaan lisää aikuisia. Etelä-Savon hieman alle tuhannesta partiolaisesta joka viides on yli 22-vuotiaita. Jäsenmaksun maksaneista kaikki eivät kuitenkaan ole toiminnassa mukana aktiivisesti.
Aikuinen ei suorita partiomerkkejä
Partiotoimintaan pääsee mukaan täysin erätaidoton aikuinen. Solmut ja tulentekotaidot eivät ole ainoita asioita, joita partiolainen voi opettaa edelleen. Elämän varrella on karttunut liuta taitoja, joita kaikkia voi käyttää hyödyksi partiossa.
– Partiossa on nykyään paljon esimerkiksi mediakasvatusta ja opetellaan tietotekniikkataitoja, Raittila kertoo.
Vaikka ideologiaan kuuluu vahvasti lasten ja nuorten partiotoiminnan ohjaaminen, ei aloittelevaa aikuispartiolaista velvoiteta sitoutumaan viikottaisen sudenpenturyhmän vetäjäksi.
– Aikuinen voi olla vaikka mukana leirillä tai ohjata lasten partioryhmää jaetusti muiden kanssa, Raittila sanoo.
Lapsuudesta tuttujen partiomerkkien suorittaminen ei suoranaisesti kuulu aikuisten partiolaisten toimintaan.
– Toki mikään ei niiden suorittamista estä, Raittila lisää.
Sudenpennuista kasvaa johtajia
Elina Raittila on ollut mukana Mikkelissä Otavan otsojen lippukunnan toiminnassa niin kauan, että hänen ohjaamistaan sudenpennuista on kasvanut johtajia. Raittila oli 15-vuotias ja hänen ohjaamansa sudenpentutytöt ekaluokkalaisia.
Nyt tytöistä on kasvanut eri alojen ammattilaisia, joiden kanssa Raittila ohjaa yhdessä lasten partiota.
– On ollut hauska seurata heidän kasvuaan.
Raittilalla ja aikuisiksi kasvaneilla sudenpennuilla on paljon yhteisiä muistoja, joihin he palaavat edelleen.
– Muistelemme esimerkiksi sitä, kuinka joku myi viikon ajan säästelemiään suklaapaloja viimeisenä päivänä muille kalliilla hinnalla.
Suomen partiolaiset viettävät partioviikkoa 21.–27.4.2014.