Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Bangladeshin tuhoisasta tehdasturmasta vuosi – uhrit odottavat yhä korvauksia

Maailman pahimmassa tekstiilitehtaan onnettomuudessa kuoli yli 1 130 ihmistä ja loukkaantui yli 2 000. Kansalaisjärjestöt varoittavat, että uhrien perheitä uhkaa köyhyys, sillä korvaukset ovat viipyneet.

Naisia vaatetehtaassa.
Vaatetehtaan romahdukseta selviytyneet jatkavat työskentelyä. Kuva: Abir Abdullah / EPA
Katriina Töyrylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Bangladeshissa muistellaan torstaina vuodentakaista vaatetehtaan romahdusta. Maan historian pahimmassa teollisuusonnettomuudessa ja maailman pahimmassa tekstiilitehtaan onnettomuudessa kuoli yli 1 130 ihmistä ja loukkaantui yli 2 000.

Kansainvälisille vaateyhtiöille vaatteita Dhakassa valmistaneessa Rana Plazan tehtaassa paljastui romahduksen jälkeen useita rakennusvirheitä. Tehdasturma kiinnitti kansainvälisen huomion kehnoon työturvallisuuteen ja alhaisiin palkkoihin Bangladeshin vaatetehtaissa, joista monet tekevät vaatteita tunnetuille vaatebrändeille.

Kansainväliset vaateyhtiöt ja Bangladeshin hallitus lupasivat onnettomuuden jälkeen parannuksia työturvallisuuteen ja palkkaukseen, mutta vuosi turman jälkeen monet syyttävät vaatebrändejä turman uhrien laiminlyömisestä.

Tuhannet ihmiset kokoontuivat torstaina tuhoutuneen tehtaan tontille mielenosoitukseen, jossa vaadittiin korvausta uhreille ja heidän omaisilleen sekä rangaistusta syyllisille.

Kansainvälisten järjestöjen mukaan monia onnettomuudessa loukkaantuneita ja kuolleiden perheitä uhkaa köyhyys, sillä korvausten maksaminen on viipynyt.

AmmattiyhdistysryhmittymäIndustriALLin mukaan noin 30 miljoonan euron suuruiseen korvausrahastoon on maksettu vasta runsaat kymmenen miljoonaa euroa. Ensimmäiset noin 460 euron korvaussumat maksettiin uhreille ja omaisille vasta tällä viikolla.

Ihmisiä osoittamassa mieltä.
Tuhannet ihmiset kokoontuivat tuhoutuneen tehtaan tontille mielenosoitukseen. Kuva: Abir Abdullah / EPA

Hollannissa toimiva Clean Clothes Campaign -painostusryhmä sanoo vaatebrändien pettäneen työntekijät jo toistamiseen. Ensin he eivät varmistaneet käyttämiensä tehtaiden turvallisuutta ja nyt he jättävät pulaan onnettomuudesta pelastuneet ja kuolleiden perheet, ryhmä sanoo.

Myös muun muassa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch varoittaa uhreja uhkaavasta köyhyydestä ja vaatii kansainvälisiä vaatebrändejä huolehtimaan niille vaatteita valmistaneista loukkaantuneista työntekijöistä sekä kuolleiden huollettavista.

Brittiläisen avustusjärjestön Action Aidin selvityksen mukaan kolmannes turmasta pelastuneista on liian sairaita tai traumatisoituneita palatakseen töihin.

Tehtaissa tarkastuksia, minimipalkkaa nostettu

Onnettomuuden jälkeen lähes 200 vaatebrändiä perusti kaksi sateenvarjoryhmittymää parantamaan Bangladeshin 3 500 vaatetehtaan työoloja.

Tehtaissa on tehty tarkastuksia ja lähes kaikista tarkastetuista yli tuhannesta tehtaasta on löydetty vikoja. Turvatoimia on parannettu ja noin 40 tehdasta on suljettu. Minimipalkka on nostettu noin 27,5 eurosta runsaaseen 49 euroon kuukaudessa.

Arvostelijoiden pitävät parannuksia kuitenkin riittämättöminä. Kansainvälisen konsulttiyhtiön Kurt Salmonin edustajan Yves Marinin mukaan mikään ei ole todella muuttunut, ja suurin syy yritysten haluun leikata kustannuksia on halpojen vaatteiden kysyntä.

Marin uskoo, ettei muutosta tapahdu etenkään talouskriisin aikana, kun kysymys hinnasta on kaiken keskipisteessä.

Jotkut kuluttajat kuitenkin kysyvät, ovatko hinnat sittenkään niin edulliset. Uutistoimisto AFP:n Pariisissa haastattelema malesialaisturisti ihmetteli nähtyään kauppojen hinnat, minne kaikki rahat menevät.

Ensimmäinen ajatuksemme oli, että yhtiöt tekevät paljon voittoa pitämällä tehtaansa halvan työvoiman maissa, Gapiksi esittäytynyt malesialaisturisti kertoi.

Suosittelemme sinulle