Tilanne on monille tuttu: auton oven kiinni paiskauksen jälkeen kuuluu naksahdus ja kuski huomaa avaimen olevan lukkojen takana autossa. Pahimmassa tapauksessa avain on virtalukossa ja auton moottori käynnissä. Apuun on yleensä soitettava vara-avaimen haltija tai lukkoseppä ja hätätapauksessa viranomainen.
Lukkoseppä Jukka Eräjärvellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus autojen ovien availusta. Eräjärvi kertoo, että hänet soitetaan apuun entistä harvemmin. Uudemmissa autoissa lukkomekanismit toimivat varmemmin kuin ennen. Apua tarvitaan tavallisesti jonkin elektronisen vian vuoksi.
– Suojasään jälkeen talvella, kun on kovat pakkaset, niin se voi saada lukkojärjestelmän sekoilemaan, Eräjärvi tietää.
Joskus lukitsija on nelijalkainen ystävä
Pakkanen ja elektroniset viat eivät ole ainoa lukkosepän työllistäjä. Usein syypää on myös ihmisen paras ystävä. Monella on kokemusta siitä, että autoon jätetty koira on painanut auton ovet lukkoon sisäpuolelta. Koira voi olla turhankin kiiinnostunut lukkosepän avausyrityksistä.
– Koiraa tietysti usein kiinnostaa se rautalanka, niin siinä saa olla varovainen, ettei osu sitä silmään, Eräjärvi kertoo.
Eräjärvi muistaa vuosien varrelta monta erikoista tapausta. Yksi niistä on jäänyt erityisesti mieleen. Eräs auton omistaja oli jotenkin onnistunut lukitsemaan itsensä käynnissä olevan auton ulkopuolelle ja vieläpä niin, että autossa oli vaihde päällä. Eräjärven saapuessa paikalle auto oli jo madellut ojaan.
– Oli se kyllä aika koominen tilanne, kun veivasin ovia auki ja auton rengas jauhaa ojassa kurapaskaa silmille. Vieläkin mietin, että mitenkähän olivat moisessa oikein onnistuneet. Mysteeri se on minulle vielä tänä päivänäkin, Eräjärvi nauraa.
Pelastuslaitos hätiin
Auton ovien avaus työllistää lukkoseppien lisäksi joskus myös pelastuslaitosta. Keski-Suomen pelastuslaitoksen palomestari Pentti Partanen kertoo, että avunpyyntöjä tulee jopa viikottain. Pelastuslaitokselle soitetaan yleensä silloin, kun asiaan liittyy hätä.
Mukana olleella laserosoittimella härnättiin kissaa niin pitkään, että se asteli uudestaan lukitusnapille ja avasi ovet.
Palomestari Pentti Partanen
– Autoon on voinut jäädä pieni lapsi tai sairaskohtauksen saanut vanhus. Tällaisia on ollut, Partanen kertoo.
Palomiehet voi toki hälyttää apuun, vaikkei suoranaista hätää olisikaan. Silloin työ sovitetaan kiireellisempien töiden mukaan, ja siitä myös laskutetaan.
– Tapauskohtaisesti katsotaan, onko kyseessä ollut hätä vai ei. Hintaa ovien aukomiselle kertyy reilut 68 euroa. Mutta siitä emme laskuta, jos emme saa ovia auki, toteaa Partanen.
Palomiesten työkalupakki sisältää erilaisia välineitä, joilla ovien avaamista voi avittaa. Näitä ei kuitenkaan ulkopuolisille mielellään esitellä, etteivät murtomiehet käytä konsteja hyväkseen. Kenties erikoisimman apuvälineen Partanen uskaltaa kuitenkin paljastaa.
– Kerran kissa oli jäänyt jenkkiautoon ja painanut tassullaan keskuslukituksen päälle. Hätiin soitetuista palomiehistä yhdellä välähti: mukana olleella laserosoittimella härnättiin kissaa niin pitkään, että se asteli uudestaan lukitusnapille ja avasi ovet, Partanen kertoo.
Joskus ammattilaisenkin on nostettava kädet pystyyn
Ammattilaisten mukaan haastavistakin tilanteista useimmiten selvitään, mutta joskus on ekspertinkin annettava periksi. Lukkoseppä Jukka Eräjärvi kertoo, että nykyään autot ovat usein takalukittuja, eli vaikka lukonnuppi löytyisikin, ei sitä nostamalla saa ovea välttämättä auki.
– Minun täytyy siinä vaiheessa nostaa kädet pystyyn, Eräjärvi myöntää.
Ja kun lukkosepän keinot loppuvat, ovat vaihtoehdot vähissä. Joskus apua joutuu odottamaan kauan.
– Tämmösiäkin tapauksia on, että vara-avaimia laitetaan linja-autolla tulemaan, lukkoseppä muistelee.
Keski-Suomen pelastuslaitoksen palomies Pekka Isoahokin toteaa, että vaikka ovet pääsääntöisesti saadaan auki, niin uusien autojen kohdalla ovien avaaminen on käynyt yhä vaikeammaksi.
– Tekniikka kehittyy, ja aina tämä vaikeammaksi menee näillä kotikonsteilla. Ovet ovat selllaisia, että ne eivät aukea enää napeista eikä kahvoista. Silloin pitää tietää jotain muuta, sielua syvemmältä, Isoaho muotoilee.
Sielua syvempi tietämys löytyy yleensä merkkihuollosta.
– Joistain autoista löytyy konsteja, joilla oven saa auki, mutta joita ulkopuolinen ei voi millään tietää, Isoaho kertoo.
Ikkunan rikkominen viimeinen keino
Sekä lukkoseppä että pelastuslaitoksen väki kertovat, että viimeinen keino ovien avaukseen on usein ikkunan rikkominen.
Pieni sivuikkuna voi olla tuulilasin kanssa samanhintainen - tai kalliimpikin.
Huoltamoyrittäjä Voitto Lampinen
Ensimmäisenä mieleen saattaa juolahtaa ajatus, että kannattaa rikkoa autosta pienin ikkuna. Tästä voi kuitenkin seurata ikävä yllätys, joka paljastuu huoltoliikkeessä rikottua ikkunaa vaihdatettaessa. Huoltamoyrittäjä Voitto Lampinen kertoo, että kaikkein pienin ikkuna autossa on usein myös kallein.
– Pieni sivuikkuna on usein liimattu kiinni ja hankalampi vaihtaa. Niitä myös menee harvemmin, joten se voi olla jopa tuulilasin kanssa samanhintainen – tai kalliimpikin, Lampinen kertoo.
Jos ikkuna täytyy rikkoa, niin tuulilasia ei silti kannata särkeä, sillä se on myös auton laseista kestävin. Lisäksi rikkinäinen tuulilasi hankaloittaa auton ajamista huoltoliikkeeseen. Asiantuntija neuvoo, että jos ikkuna täytyy rikkoa, niin mieluiten sitten sivuikkuna.
– Kyllä se oven nostoikkuna on se helpoin ja halvin vaihtaa, Lampinen tietää.