Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Kuorolaulu pidentää ikää ja parantaa elämän laatua - laulamisen terveysvaikutuksia tutkitaan ja testataan

Kuorolaulun terveyttä edistäviä vaikutuksia tukitaan innokkaasti eri puolilla maailmaa. Helsingissä kuorossa laulamisen tehoa on kokeiltu mm. esiintymisjännityksestä kärsiviin nuoriin aikuisiin.

Kuorolaulu pidentää ikää. Kuva: Yle
Päivi Puukka
Avaa Yle-sovelluksessa

Yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaavassa Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiössä on havaittu, että monia nuoria aikuisia vaivaa esiintymisjännitys. Jännitystä pahentavat monet seikat, kuten kiireinen opiskelutahti ja juurettomuuden tunne uudella paikkakunnalla.

YTHS alkoi etsiä terapiamuotoa, jonka avulla esiintymisjännitystä voisi käsitellä ryhmässä rennosti ja hauskalla tavalla. Avuksi päätettiin ottaa kuorolaulu, kertoo YTHS:n psykologi Ninni Rehnberg

- Se, että ihmisestä lähtee ääni hyvällä tavalla, edellyttää, että asento ja hengitystekniikka ovat hyvät. Jo se auttaa rentoutumaan. Sitten on tietysti musiikki. Kun kuulee oman äänensä yhdistyvän muiden ääniin, tulee hyvä olo, tietää itsekin laulua harrastava Rehnberg.

Julkisesti laulamisen luulisi olevan jännittäjälle entistä kovempi paikka, mutta eipä olekaan, kertoo projektiin osallistunut opiskelija Sylvia Nummelin:

- Minulla ei ole mitään kauhukokemuksia koulun laulukokeista, mutta jotenkin oudosti laulaminen tuntuu henkilökohtaiselta, tuumaa Nummelin.

- Mutta sen takia juuri yhdessä laulaminen on hyvä. Ei tarvitse olla siinä yksin, vaan muut ovat ihan samassa tilanteessa.

Kuorossa ollaan oikeasti toisten ihmisten kanssa rinta rinnan tekemässä samaa asiaa.

Eeva Siljamäki

Samaa sanoo Minna-Maria Poppeli:

- Laulaminen on totta kai ollut jännittävää, mutta täällä fiilis on ollut ihan erilainen kuin koulussa. Me olemme keskittyneet fiilikseen, hengennostatukseen ja ryhmääntymiseen. Silloin laulukaan ei enää tunnu niin kauhealta, nauraa Poppeli.

Kuorolaulajat ovat elämään tyytyväisiä ja pitkäikäisiä

Laulun voima on aina oivallettu poliittisissa liikkeissä ja uskontojen parissa. Laululla on saatu sydämet sykkimään yhteen ja luotu uskoa hädän hetkellä. Nyt kuorolaulua on ryhdytty tutkimaan myös tieteellisesti.

Göteborgin yliopiston tutkija  Björn Vickhoff havaitsi, että kuorolaulajien sydänten syke yhtenäistyi ja jopa parani niillä, joilla oli ongelmia esimerkiksi liian matalan sykkeen kanssa. Ruotsalaistukmuksissa on havaittu kulttuuria ja erityisesti musiikkia harrastavien elinajanodotteen nousevan useilla vuosilla.

Jyväskylässä on tutkittu niin koululaisia kuin eläkeläisiäkin. Musiikkiluokkien oppilaiden havaittiin Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa viihtyvän koulussa muita oppilaita paremmin ja tuntevan keskivertoa enemmän yhteenkuuluvuuden tunteita. Yhteenkuuluvuutta lisäsi tutkimuksen mukaan juuri kuorolaulu.

Kun rauhoittaa fyysisen olemuksen, niin rauhoittuu muutenkin.

Minna-Maria Poppeli

Toisen jyväskyläläistutkimuksen mukaan laulavat seniorit kokivat elämänlaatunsa selkeästi ikätovereitaan paremmaksi.

Niin ikään brittitutkimuksissa laulaminen kuorossa on liitetty hyviin sosiaalisiin suhteisiin ja sosiaaliseen pääomaan.

Opiskelijoiden kuorolaulukokemuksista kaavaillaan tutkimusta

Myös Kuorolaulu kouraan -projektissa on pyritty vuorovaikutteisuuteen opiskelijoiden kanssa , kertoo opiskelijakuoroa luotsannut kuoronjohtaja Eeva Siljamäki:

- Kun ajattelee nykypäivän ihmisen elämää, niin aika paljonhan se on koneen äärellä istumista ja sen välityksellä kommunikointia. Kuorossa taas ollaan oikeasti toisten ihmisten kanssa rinta rinnan tekemässä samaa asiaa. Tässä projektissa on erityisesti haettu vuorovaikutuksellisuutta. Emme esimerkiksi käyttäneet lukunuotteja, jotka sulkisivat katseen jonnekin pois, vaan on haettu sitä, että ollaan kontaktissa koko ajan, kertoo Siljamäki

Osallistujista ainakin Minna-Maria Poppeli on jo soveltanut kuorossa oppimaansa rentoutta jännittävään tilanteeseen:

- Käytin tätä hyväkseni yhdessä haastattelussa. Kun rauhoittaa fyysisen olemuksen, niin rauhoittuu muutenkin, sanoo Poppeli.

Sylvia Nummelinkin on kokenut rentoutuneensa:

- Jännitän ehkä yhtä paljon kuin ennenkin, mutta osaan asennoitua ja suhtautua siihen, että asiat voivat mennä pieleen. Se ei ole niin vakavaa, naurahtaa Nummelin.

Taideyliopisto, johon hankkeessa mukana ollut Sibelius-Akatemiakin kuuluu, käynnistelee tutkimusta myös Kuorolaulu kouraan -hankkeesta. YTHS puolestaan toivoo saavansa hankkeelle jatkoa ja voivansa viedä kuorolaulun sanomaa muillekin yliopistopaikkakunnille.

Suosittelemme