Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Saksassa telakkakaupat eivät nousseet uutiseksi

Telakkayhtiö Meyer Werft ei ole vielä kertonut mitään neuvotteluista. Saksalaisyhtiön risteilijätuotanto on hyvin samanlaista kuin Turun telakalla.

Meyer Werft -yhtiön telakka Papenburgissa.
Meyer Werft -yhtiön telakka Papenburgissa NDR-2-festivaalin aikaan syyskuussa 2012. Kuva: Ingo Wagner / EPA
Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Saksassa Meyer Werft -yhtiön kiinnostus STX:n Turun-telakkaa kohtaan ei ole yltänyt uutiseksi. Telekkayhtiö Meyer Werft ei ole tiedottanut mitään alustavista neuvotteluista, koska päätöksiä ei ole tehty.

– Saksalaiset aikovat nyt perehtyä Turun telakan tilaan saksalaisella huolellisuudella. Sitten nähdään eteneekö hanke. Saksasta käsin katsottuna neuvottelut ovat hyvin alkuvaiheessa. Selvitysvaihe tulee viemään vielä viikkoja tai kuukausia, arvioi Yle Uutisten Saksan kirjeenvaihtaja Tytti Sulander.

Sulander arvioi, että Suomen valtio kiinnostaa Meyer Werftiä vain rahoittajana tai takaajana.

– Turun telakka kiinnostaa varmasti myös siksi, että sen risteilijätuotanto, matkustaja-alukset, on hyvin samantyyppistä bisnestä kuin mitä Meyer Werft tekee. Se, että onko nyt liiankin samanlaista, eli millaisia synergiaetuja tässä on saatavissa, niin se jää nyt nähtäväksi, pohtiii Sulander.

Perheomisteinen Meyer Werft -telakkayhtiö on perustettu vuonna 1795. Sen päätelakka sijaitsee Papenburgissa Pohjanmeren rannikolla lähellä Hollannin rajaa. Telakkayhtiö työllistää yli 2 000 henkeä. Suomessa yhtiö tunnetaan siitä, että se rakensi vuonna 1994 uponneen Estonian eli entisen Viking Sallyn.

– Täällä Saksassa Meyer Werftiä pidetään yhtenä maailman moderneimmista telakoista. Yhtiö on 2000-luvulla keskittynyt pääasiassa loistoristeilijöiden rakentamiseen. Sen asiakkaina on tunnettuja risteily-yhtiöitä kuten Celebrity Cruises, Norwegian Cruise Line ja Aida Cruises, Sulander kertoo.

Parhaillaan yhtiön Papenburgin telakalla rakennetaan Quantum of the Seas -jättiristeilijää.

Suosittelemme