“Harmittaa aivan jumalattomasti”, puuskahtaa demareiden sisäpiiriin kuuluva nainen ja kantaa kaksin käsin drinkkejä illallispöytään.
Antti Rinne on valittu Sdp:n uudeksi puheenjohtajaksi samana aamuna, ja tunnelma on edelleen hämmentynyt, kauhistunut, onnellinen, epätoivoinen.
Vaikka stereoissa pauhasi Rinteen valinnan jälkeen We are family -biisi, kestää vielä kauan ennen kuin puolue on yhtä suurta demariperhettä.
Sdp on uuden alun edessä – eikä kukaan ei tunnu tietävän, mitä se pitää sisällään. Puolue on revennyt kahtia ja matkustaa kohti tuntematonta.
Demarit yrittävät kannatusalhossa tehdä keskustat: nostaa johtoon kokemattoman ihmisen, jota toistuvat vaalitappiot eivät ole ehtineet kolhia.
Antti Rinteen johdolla demarit ottavat askeleen kohti juuriaan – ja pyrkivät saamaan persuihin valuneet ay-jäärät takaisin kotiin. Vaikka Rinne ei ole arvoiltaan välttämättä erityisen konservatiivinen (hän kannattaa homojen oikeuksia, kutsuu itseään äijäfeministiksi, mutta ei toisaalta olisi valmis perustamaan vastaanottokeskusta kotikuntansa keskustaan), hänen taustallaan puuhastelee demareiden vanhoillinen ay-siipi.
“Pelkään liberaalin Sdp:n muuttumista sulkeutuneeksi äijäpuolueeksi”, eräs sisäpiiriin kuuluva nainen valittaa.
“Antin tukijat ovat konservatiiveja. He ovat todenneet, että jos Antti valitaan puheenjohtajaksi, politiikassa siirrytään oikeisiin asioihin puuhastelemasta ympäristö- ja tasa-arvojutuista”, toinen kertoo.
Sdp:n hajaannuksesta kertoo se, että puheenjohtajistoon houkuteltiin Rinteen valinnan jälkeen Urpilaisen kannattajiksi profiloituneita naisia, mutta kukaan heistä ei halunnut lähteä kisaan. Sdp:n sisäpiiristä kerrotaan, että varapuheenjohtajakisaan kärtettiin mukaan Susanna Huovista (joka itki avoimesti Rinteen valinnan jälkeen), Miapetra Kumpula-Natria, Tytti Tuppuraista ja Maria Guzenina-Richardsonia, mutta kaikki kieltäytyivät.
“Varapuheenjohtajaksi haluttiin pikku-urpilainen, pupu tai maskotti, mutta kukaan ei suostunut”, eräs sisäpiiriläinen kuvaa.
Toiseksi varapuheenjohtajaksi nousikin lahjakas nuori Sanna Marin, jota pidetään Rinteen tukijana – ja josta varmasti vielä kuulemme.
Kolmas varapuheenjohtaja Krista Kiuru kannatti aluksi Urpilaista, mutta naisten kuiskitaan riitautuneen sote- ja kuntauudistusasioissa. Kiuru näyttikin vilpittömän onnelliselta Antti Rinteen valinnan jälkeen ja kapsahti uuden puheenjohtajan kaulaan.
Rinteen porukat halusivat nostaa Tarja Filatovin puoluevaltuuston johtoon, johon tämä nousikin SAK:laisen Jukka Kärnän tilalle. Filatovin naiseus oli plussaa, ja häntä pidetään puolueessa Urpilaisen vastavoimana.
Sdp:n valinta heijastuu myös kokoomuksen tulevaan puheenjohtajakilpailuun. Alexander Stubbin osakkeet todennäköisesti heikkenevät – Antti Rinteen vastapuolelle tarvitaan samanlainen vääntäjä panemaan kapuloita demareiden rattaisiin (mini)hallitusneuvotteluissa ja tulevissa taistoissa.
Tiukkana neuvottelijana ja substanssiosaajana tunnetun Jan Vapaavuoren osakkeet saattoivatkin nousta demareiden valinnan myötä.
Myös Paula Risikko voi olla yllättävän vahva ehdokas, eikä naiseudesta ole haittaa.
Kristillisdemokraatit kun ovat nykykokoonpanossa emansipaation viimeinen linnake. Päivi Räsänen twiittasi Rinteen valinnan jälkeen: “Olen nyt ainoa nainen puoluejohtajien keskuudessa niin hallituksessa kuin koko eduskunnassakin.”
Risikko ja Vapaavuori ovat molemmat arvoliberaalia Kataista arvokonservatiivisempia. Kumpikaan ei allekirjoittanut aloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista, ja Risikko vastustaa homojen oikeuksia.
Ylen vaalikoneessa 2011 Risikko vastasi “Täysin eri mieltä” väitteeseen “Rekisteröityneille homopareille pitää kuulua kaikki samat oikeudet kuin avioliiton solmineille heteropareille”. Kotisivuillaan hän kertoo arvoikseen kodin, uskonnon ja isänmaan.
Talouspoliittisesti hän on sosiaalireformisti, Vapaavuori markkinaliberaali.
“Hauskaa olisi, jos demareiden johdossa olisi ay-jyrä ja kokoomuksen johdossa sosiaalitäti. Risikko–Rinne-yhdistelmä olisi naminami-kokoomuslaisuuden haaksirikko. Siinä ei olisi mitään fantastista”, veistelee eräs demariaktiivi.
Ainoastaan Stubbin johdolla kokoomus pitäisi nykyisen liberaalin linjansa.
Todennäköistä onkin siis, että myös kokoomus siirtyy aiempaa arvokonservatiivisempaan suuntaan. Myös demarit siirtyivät Rinteen valinnalla lähemmäs mennyttä maailmaa. Jos vielä keskusta ja perussuomalaiset nousevat hallitukseen, suomalaisessa politiikassa pitkään jatkunut liberaali suuntaus kääntyy.
Tässä mallissa perussuomalaiset todennäköisesti menettävät äänestäjiä muille puolueille, jotka ovat tulleet samoille apajille – ja marginaaliin tyystin ajautuneet vihreät saavat lisää kannatusta. Siitä tulee yllättäen ainoa varteenotettava liberaalipuolue.
Persut suhtautuivatkin paniikinomaisesti Antti Rinteen valintaan. Sovinistiksi itseään aiemmin luonnehtinut puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kuvaili heti Rinteen valinnan jälkeen Sdp:n puoluekokouksen demokraattisen äänestyksen tulosta “törkeäksi loukkaukseksi” osaavaa naista kohtaan. En sitten tiedä, mitä Pirkko Ruohonen-Lernerin syrjäyttäminen puoluesihteerin mielestä oli.
Oli miten oli, jo valmiiksi hutera hallitus on valintojen jälkeen entistä heikompi. Hallituksen dynamiikka perustui Kataiseen ja Urpilaiseen. Nyt hallituksen pääpuolueiden puheenjohtajina istuvat noviisit, joista toisella ei ole päivääkään eduskuntakokemusta.
Muutenkin politiikan turbulenssi on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että hitaampia hirvittää.
“Mitäs mun työkavereille tapahtuu?” ihmetteli vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistökin Facebookissa, kun puoluejohtajat ympärillä yksi toisensa jälkeen katoavat, melkein kuin Agatha Christien dekkarissa.
RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin pantiin vaihtoon, vasemmiston Paavo Arhinmäki otti ritolat hallituksesta, kokoomuksen Jyrki Katainen hinkuu Eurooppaan, demareiden Urpilainen pantiin jäähylle ja kristillisten Päivi Räsänenkin lähtee Brysseliin, jos tulee valituksi.
“Täällä mä sitten vaan oon…” Niinistö huhuili.
Politiikka siis persuuntuu ja puolueiden johtoon tulee entistä kokemattomampia ihmisiä. Ikävä kyllä en ole aivan varma, ovatko henkilövaihdokset ja noviisipoliitikot paras lääke ympärillä jylläävään talouskriisiin.
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on A-studion politiikan toimittaja