Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Työtön mies sai härskeillä jutuilla miljoonayleisön – "Kyllä minä sitä mietin että kehtaanko kertoa"

Videoblogit ovat tehneet julkkiksia sellaisista ihmisistä, joita ei tunneta netin ulkopuolella. Rääväsuuna suosioon noussut vloggari Pottukoira on saanut totuttautua julkisuuden molempiin puoliin. Fanit kantavat hänen ovelleen energiajuomia, ruokaa ja tupakkaa – toiset ovat uhanneet tappaa hänet ja päälle vielä tyttöystävän ja koirankin.

Pottukoira-nimimerkillä Youtubessa videoblogia pitävä mies kuvaa itseään.
Kuva: Veli-Pekka Hämäläinen / Yle
Veli-Pekka Hämäläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Videoblogia pitävän Pottukoiran nousu suosioon ei olisi onnistunut ennen nettiaikaa. Kolmekymppisen iisalmelaisen miehen työ atk-alalla meni alta, ja hän ryhtyi kokeilumielessä tekemään videopostauksia kesällä 2013.

Pottukoiran Youtube-kanavalle ilmestyi videoita hänen omasta arjestaan. Seuraavaksi hän söi erittäin tulisia chilejä tuoreena ja sai sillä kymmeniä tuhansia katselijoita. Mutta kanava lähti lentoon toden teolla vasta sitten, kun hänen tarinanurkka-videonsa alkoivat levitä netissä ja mediassa. Ne ovat tavallisesti tarinoita miehen omista lemmenseikkailuista – kauniisti sanottuna.

– Kyllä minä mietin, että kehtaanko kertoa, mutta sitten ajattelin, että mikä ettei. Ei siinä mitään menetäkään. Tuli kerrottua. Jos asiata haluaa kahtoa, voi kahtoo uutisia, hän perustelee osin painokelvottomia tarinoitaan.

Jos rupeaa miettimään, että tuleeko joku minut tappamaan, niin ei siitä tule mitään siitä touhusta.

Pottukoira

Nyt Pottukoiralla on Vlogit.fi-laskurin mukaan yli 16 000 vakituista seuraajaa, ja vajaan vuoden aikana hänen videoitaan on katsottu yli kaksi miljoonaa kertaa. Viime kuukauden aikana hänen videobloginsa on ollut yksi Suomen katsotuimmista.

– En minä itsekään osaa selittää, että miksi ihmeessä. Ehkä se on se, että minä puhun asiat suoraan. En kiertele tai sensuroi juttuja.

Suomessa jo iso joukko miljoonayleisön saaneita vloggareita

Videoblogit ovat nostaneet julkisuuteen monia sellaisia ihmisiä, joita ei tunneta muista yhteyksistä, kuten Sara Maria "Smoukahontas" Forsbergin ja Sonja "Soikku" Hämäläisen. Nettijulkisuutensa ansiosta heistä on tullut tunnettuja myös perinteisen median puolella.

Youtube-laskureiden mukaan miljoonan katselukerran rajan on pian ylittänyt 50 suomalaista videobloggaajaa. Iisalmelaisen Pottukoiran mukaan fanit seuraavat suosituimpia vloggareita kuin rocktähtiä, kun he jalkautuvat ihmisten pariin esimerkiksi videoblogitapahtumissa.

– Itse olen aina vieroksunut vähän sitä julkkis-sanaa. En pidä itseäni julkkiksena millään tavalla. Teen videoita nettiin ja tuota... sillä sipuli, Pottukoira sanoo.

Joka tapauksessa haastattelu Iisalmen keskustassa keskeytyy pariin otteeseen, kun poikajoukot huomaavat vloggarin ja tulevat pyytämään häneltä tarroja tai nimikirjoituksia.

Energiajuomaa, nuuskaa, hampurilaisia

Osittain samasta syystä hän ei halua esiintyä omalla nimellään haastattelussa. Videoblogin noustua julkisuuteen hän paljasti henkilöllisyytensä Iisalmien Sanomien haastattelussa, vaikka kokeneemmat vloggarit varoittivat häntä tekemästä niin.

– Joka päivä tulee oven taakse porukkaa. Ne pyytävät tarroja, nimmareita, yhteiskuvia, tämmöisiä. Alussa päätin, että en anna kenellekään nimmaria, mutta se on melkein pakko, kun ihmisiä tulee oven taakse ja näin... siihen on vain totutellut, että asia on nyt näin.

Mutta kun tämä vielä laajemmin leviää, niin yritykset rupeavat kyllä ymmärtävään mainosarvon, mitä kanavilla voi saada. Ja sitä kautta vloggari voi saada rahaa.

Pottukoira

Pottukoiralla on myös oma fanipuhelin, johon tulee hänen kertomansa mukaan satoja puheluita päivässä. Hän ei oikein itsekään ymmärrä, mikä saa ihmiset soittamaan hänelle ja kyselemään kuulumisia tai seuraavan videon julkaisuajankohtaa.

Fanit kiikuttavat videobloggarin kotiovelle myös lahjoja: energiajuomaa, tupakkaa, nuuskaa, perunoita, hampurilaisia, makaronia. Parhaimmillaan hän sai tavaroita niin paljon, että tuskin tarvitsi kaupassa käydä. Eikä hän aina mielellään käykään – arkisten asioiden toimittaminen tuppaa viivästymään tarroja tai nimikirjoitusta vailla olevien ihmisten vuoksi.

"Lähetän terveisiä vihaajille"

Suosituilla videobloggareilla on painavia syitä olla paljastamatta omaa nimeään tai asuinpaikkaansa. Ihailijoiden lisäksi jokaisella tunnetulla hahmolla on vihaajia – näin myös Pottukoiralla.

– Ehkä alussa niihin takertui enemmän. Mutta nyt kun olen melkein vuoden tehnyt videoita, siihen on tottunut, että ei reagoi oikeastaan mitenkään. Oikeastaan lähetän joskus terveisiä vihaajille videoilla. Pakko niille on jotenkin kuitata takaisinkin, hän sanoo.

Jos asiata haluaa kahtoa, voi kahtoo uutisia.

Pottukoira

Hän sanoo tietävänsä vloggareita, jotka ovat lopettaneet häiriköinnin ja uhkailun takia. Itse hän on saanut tappouhkauksia – lisäksi viesteissä on uhattu tappaa tyttöystävä ja puhkaista koiralta silmät. Myös paikallinen poliisi on saanut perättömiä eläintensuojeluilmoituksia Pottukoiran lemmikkikoirasta.

–  En minä niistä oikeastaan välitä. Ne menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä vlogaushomma on semmoinen, että pitää olla vahva luonne ja "syyke". Jos rupeaa miettimään, että tuleeko joku minut tappamaan, niin ei siitä tule mitään siitä touhusta.

"Joillakin on kuvitelmia, että näillä tienaa miljoonia"

Siinä täytyy olla kyse tarinankerronnasta: Pottukoiralla ei ole Smoukahontasin ulkonäköä tai imitaatiotaitoa, eikä hän muutenkaan ole olemukseltaan tai puheiltaan sellainen, että voisi nousta valtakunnan julkisuuteen perinteisten medioiden kautta.

– Täytyyhän siinä olla sekin, mutta en ole ikinä pitänyt itseäni erikoisempana tarinankertojana. Vasta nyt, kun olen nettiin laittanut tarinoita, niin ihmiset ovat sieltä ruvenneet kommentoimaan, että sinä osaat kertoa tarinoita ja näin, hän sanoo.

Rääväsuuna blogisuosiota niittävä Pottukoira nimeää esikuvikseen kaltaisensa: räppäri Petri Nygårdin ja Pasiradiota pitävän videobloggari Pasi Viherahon. Hiukan kaukaisempina innoittajina hän mainitsee Jaakko Tepon, ja puheisiin nousee myös Esa Pakarinen.

Pottukoira on itse kertomansa perusteella vielä kaukana siitä, että elättäisi itsensä videoblogilla – mutta muuten hän näkee, että vloggauksesta voi hyvinkin tulla tulevaisuudessa ammatti yhä useammalle myös Suomessa. Toistaiseksi hän on saanut rahoitettua sponsorointisopimuksen avulla lähinnä mikserin ja vierasmikin nettiradiota varten.

– Joillakin ihmisillä on kuvitelmia, että näillä tienaa miljoonia. Jos mainostat jotain omalla kanavalla, niin osa ihmisistä on hirveen katkeria, kun kuvittelevat, että saat mainosrahat ja muuta. Mutta kun tämä vielä laajemmin leviää, niin yritykset rupeavat kyllä ymmärtävään mainosarvon, mitä kanavilla voi saada. Ja sitä kautta vloggari voi saada rahaa, hän sanoo.

Tällä hetkellä Pottukoira käyttää videoiden kuvaamiseen ja editoimiseen 5–6 tuntia päivässä. Sen lisäksi hän pitää nettiradiota ja vastaa fanipuhelimeen. Myös ihmisten tapaamiseen kaupungilla Pottukoirana kuluu aikaa. Työaikansa puolesta hän siis on jo ammattivloggari.

Ylen toimitukset eri puolilla Suomea ja radion ajankohtaisohjelmat käsittelevät aina torstaisin yhteistä teemaa. Blogit ja videoblogit ovat Yle Radio Suomen Torstaiseuran aiheena 15.5.

Suosittelemme sinulle