Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Turkkiin julistettiin kolmen päivän suruaika

Länsi-Turkissa Soman kaupungissa sattui tiistaina kaivosräjähdys, jossa tähän mennessä on kuollut jo 201 ihmistä. Uhriluvun uskotaan nousevan.

Omaiset ja työtoverit surevat onnettomuudessa menehtyneitä Turkissa 14. toukokuuta 2014.
Omaiset ja työtoverit surevat onnettomuudessa menehtyneitä Turkissa 14. toukokuuta 2014. Kuva: Tolga Bozoglu / EPA
Anna-Maria Talvio
Avaa Yle-sovelluksessa

Turkkiin on julistettu kolmen päivän kansallisen suruajan tiistaina sattuneen kaivosonnettomuuden takia. Todennäköisesti sähkövian aiheuttamassa räjähdyksessä on tähän mennessä kuollut ainakin 201 ihmistä.

Turkin energiaministerin Taner Yildizin mukaan onnettomuushetkellä kaivoksessa oli kaikkiaan 787 kaivostyöläistä. Luku on poikkeuksellisen suuri, sillä käynnissä oli vuoronvaihto.

Yildizin mukaan onnettomuus lienee pahin koko maan historiassa.

Turkin pääministerin Recep Tayyip Erdoğanin antamassa tiedotteessa ilmoitettiin myös maan laajuisesta suruliputuksesta.

Suosittelemme