- Kulttuuri ajaa siihen, että tulosta pitää tulla, ja sitä ei tule ilman, että menee rajan toiselle puolelle. Uskomuksia pidetään faktoina, että kilpailussa ei voi pärjätä kuin muut, jos ei ole samassa systeemissä mukana.
Kaski pitää tällaista kehitystä huolestuttavana hiihtäjän kannalta. Hän viittaa Tero Similään, jota epäillään dopingrikkeestä. Hiihtoliitto pitää asiasta tänään tiedotustilaisuuden.
- Toivottavasti hän saa nyt tukea ja apua, jotta ei jää asian kanssa yksin – ennen kaikkea yksin häpeän kanssa, mitä tällainen herättää. Tämä on myös kova kolaus ihmisen ammatilliselle identiteetille, koska kaikki aiemmin tehty kyseenalaistetaan. Se on kolaus myös ihmiselle ja ihmisarvolle. Siinä hän tarvitseekin eniten tukea.
- En tunne Similän tukirakenteita, mutta kun ihminen joutuu tällaisen kriisin silmään, hän äärimmäisen harvoin pystyy itse hakemaan apua. Se edellyttää sitä, että hänen ympärillään olevat ihmiset havahtuvat. Heidän tehtävänään on auttaa, koska häpeä lamaannuttaa, minkä vuoksi urheilija ei edes pysty toimimaan. Valmentajien, perheen ja ystävien pitääkin muistuttaa urheilijaa pitämään huolta itsestään.
Kaski myös tähdentää, että dopingin käytössä on kyse teosta, ei ihmisyydestä tai siitä, mitä hiihtäjä on ihmisenä. Tekoa hän kuitenkin pitää tuomittavana.
- Oleellisinta on se, ettei ihminen tule samalla tuomituksi ja nuijituksi. Meillä puuttuukin vielä urheilusta systeemi, jossa olisi riittävästi kantavia rakenteita tukea urheilijoita, jotka kärsivät tai tekevät asioita, jotka eivät ole yleisesti hyväksyttäviä, Kaski kertoo.
Hänen mukaansa Suomen psykologiliiton psyykkisen valmennuksen toimikunta luo tällaista verkostoa parhaillaan Suomeen yhdessä Suomen urheilupsykologisen yhdistyksen kanssa.
Sen myötä urheilijat ja valmentajat saavat tietoa, mistä he voivat hakea tarvittaessa apua ja tukea sertifioiduilta urheilupsykologeilta ja muilta kriisi- ja traumatyöskentelyyn perehtyneiltä urheilutaustaustaisilta ammattilaisilta. Ammattiauttajien yhteystietoja on tarkoitus antaa muun muassa urheiluakatemioille, olympiakomitealle, lajiliitoille ja valmentajille
- Ei voi olla niin, että urheilija jätetään yksin. Voi olla, että valmentajakaan ei tiedä, mitä tällaisessa tilanteessa pitää tehdä. Tällainen systeemi kuitenkin edellyttää urheilussa avointa keskustelua siitä, mihin ollaan valmiita ja missä menevät eettiset moraaliset rajat. Nyt kulttuuri on sellainen, että mukamas kaikki on hyvin, vaikka ei olekaan. Jatkossa pitääkin uskaltaa käsitellä myös asioita, jotka eivät toimi. Se ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla iloa ja intohimoa samaan aikaan. Mutta jos näihin ei-toimiviin asioihin ei puututa, ne koko ajan saastuttavat niitä asioita, jotka toimivat.
Kasken mielestä myös lajiliitoissa ja olympiakomiteassa pitäisi miettiä nykyistä enemmän, miten tuetaan urheilun piiristä pudonneita esimerkiksi dopingtapausten ja loukkaantumisten yhteydessä.
- Huippu-urheilun etu ei ole se, että menetetään potentiaalisia hyviä tulevia huippu-urheilijoita sen takia, että he joutuvat yksin rämpimään suunnattoman suon läpi. Se ei ole kenenkään etu. Suomi on liian pieni maa siihen. Vielä monen urheilijan uralla kuitenkin tapahtuu ikäviä yksinjättöjä.