Maailman terveysjärjestö WHO vaatii valtioita tehostamaan taistelua liikalihavuutta vastaan. Järjestön tuoreen raportin mukaan ylipaino surmaa nykyisin maailmassa enemmän ihmisiä kuin riittävän ravinnon puute. Ylipaino on suuri ongelma kehittyneissä teollisuusvaltioissa, mutta monet vaurastumassa olevat kehitysmaat seuraavat tiiviisti perässä.
WHO:n mukaan ylipainon aiheuttamat ongelmat ovat kaksinkertaistuneet vuoden 1980 jälkeen. Vuonna 2008 jo 35 prosenttia maailman aikuisväestöstä oli ylipainoisia ja heistä kolmannes sairaalloisen lihavia.
Vuosittain lähes 3,5 miljoonaa ihmistä kuolee maapallolla ennenaikaisesti ylipainon aiheuttamiin sairauksiin. Näitä ovat erityisesti sydän- ja verisuonitaudit, diabetes ja monet syövät. Monien ylipainoisten elämänlaatu kärsii muun muassa nivelrikosta.
WHO pitää ylipainon syitä hyvin tunnettuina. Niitä ovat muun muassa automaation aiheuttama lihastyön vähentyminen, kaupungistuminen sekä siirtyminen teollisesti tuotettuihin elintarvikkeisiin, jotka sisältävät paljon rasvaa ja sokeria.
Ratkaisuksi ongelmaan WHO tarjoaa tuttuja lääkkeitä, terveellisempää ruokaa ja lisää liikuntaa. Elintarviketeollisuutta pitäisi painostaa kehittämään vähemmän suolaa, sokeria ja rasvaa sisältäviä tuotteita. Hedelmien ja vihannesten tärkeyttä päivittäisessä ruokavaliossa pitäisi korostaa valistuskampanjoissa. WHO:n mielestä jokaisen lapsen pitäisi saada liikuntaa vähintään tunnin verran päivässä ja jokaisen aikuisen ainakin kaksi-ja-puolituntia viikossa.