Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

SDP:n eduskuntaryhmä vastustaa Metsähallituksen yhtiöittämistä

SDP:n eduskuntaryhmä ei hyväksy Metsähallituksen metsätalouden muuttamista osakeyhtiöksi.

Lapin kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä, SDP
Johanna Ojala-Niemelä, kansanedustaja, Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue. Kuva: SDP
Perttu Ruokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

– Asiassa on piilouduttu Euroopan unionin selän taakse. Tarkempi asian tarkastelu on osoittanut, ettei EU ole missään dokumentoidusti edellyttänyt, että Metsähallitus pitäisi yhtiöittää. Sen sijaan kilpailuneutraliteetti on toteutettava, SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä Rovaniemeltä toteaa.

Ojala-Niemelän mukaan konkurssisuojan ja veroedun poistaminen onnistuu erityisliikelaitoksena. Metsähallituksesta voidaan luoda itsenäinen oikeushenkilö siten, että se voidaan asettaa konkurssiin. Näin on menetelty muun muassa yliopistojen kohdalla.

– Lapissa Metsähallitus on onnistuneesti yhteensovittanut eri elinkeinojen kuten poronhoidon, matkailun, kaivosteollisuuden ja metsätalouden intressejä. Metsätalouden turvaaminen on tärkeää, koska kyse on meidän kansallisuusvarallisuudesta.

– Ilman SDP:tä osakeyhtiöittämistä ei olisi pysäytetty. Jos yhtiöittämisen tie avataan, myös omistajaohjaus häipyy kuin usva tuuleen. Jos valtion metsät avataan Kokoomuksen toivomalla tavalla raa'alle kilpailulle, niin on selvä, että polun päässä ovat sijoittajat. Osakeyhtiön ainoa tehtävä on tuottaa voittoa ja kun taloudelliset paineet kasvavat vaarana on uudet metsäkiistat Lapissa, Ojala-Niemelä varoittaa.

Suosittelemme