Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Historiallista – Pakistanin pääministeri Intiaan kollegan virkaanastujaisiin

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Pakistanin pääministeri on paikalla Intian pääministerin vannoessa virkavalansa. Päätös voi kertoa halusta normalisoida Intian ja Pakistanin jäätävät välit. Maat ovat sotineet kolme kertaa 60 viime vuoden aikana.

Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif (vas.) tapaamassa Iranin Ayatollah Ali Khameneita 12. toukokuuta Tehranissa.
Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif (vas.) tapaamassa Iranin Ayatollah Ali Khameneita 12. toukokuuta Tehranissa. Kuva: AFP / Lehtikuva
Terhi Toivonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif ilmoitti osallistuvansa Intian uuden pääministerin Naredra Modin virkaanastujaistilaisuuteen maanantaina.

Osallistuminen on historiallista maiden kireiden suhteiden takia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Pakistanin pääministeri on paikalla Intian pääministerin vannoessa virkavalansa.

Päätös voi kertoa halusta normalisoida maiden jäätävät välit.

Pakistanin pääministerin kansliasta kerrotaan, että Intia kutsui Sharifin nimitystilaisuuteen New Delhiin tällä viikolla, ja kutsu päätettiin hyväksyä.

Pakistanin television mukaan Sharif tapaa vierailun aikana pääministeri Modin lisäksi myös presidentti Pranab Mukherjeen.

Valtaantulonsa jälkeen Sharif lupasi kannattajilleen parantavansa Intian ja Pakistanin välejä.

Hän lämmitti Intian väistyvän pääministeri Manmohan Sighin kanssa maiden diplomaattisia ja taloudellisia suhteita. Yritykset normalisoida välit valuivat kuitenkin hukkaan, kun kiistellyn Kashmirin rajalla puhkesi jälleen yhteenottoja viime vuonna.

Naredra Modi ja vaaliit voittanut hindunationalistinen BJP-puolue ovat kovan linjan kannattajia Pakistanin suhteen kansallista turvallisuutta koskevissa asioissa.

Intia ja Pakistan ovat sotineet kolme kertaa Kashmirin alueesta sitten maiden itsenäistymisen vuonna 1947. Vuonna 2008 maiden välit viilenivät täysin Mumbaissa tehdyn terrori-iskun takia, jossa kuoli 166 ihmistä.

Intia on syyttänyt verisestä iskusta Pakistanissa oleilevia kapinallisia.

Suosittelemme sinulle