Yle Pohjois-Karjala pyysi viiden eri ammattiryhmän edustajaa mittaamaan työaikana otettujen askeleiden määrän viikon ajan. Askelmittareita kantoivat viikon ajan maatalousyrittäjä, rehtori, apulaispalopäällikkö, sairaanhoitaja ja controller.
Erot testihenkilöiden välillä ovat merkittäviä. Eniten viikon työaikana askelsi maatalousyrittäjä Pia Leskinen. Kilometrejä kertyi viikon aikana noin 84. Hoidettavana hänellä on karjatila ja kaksi esteratsua. Leskinen käveli työpäivän aikana keskimäärin 12 kilometriä. Yhtenä päivänä yrittäjä oli kuumeessa ja liikkui hänelle vaatimattomat noin 4 kilometriä päivän aikana.
– En osaa sanoa, onko se paljon, koska sitä tulee vippastua koko ajan. Liike on eteenpäin, naurahtaa Leskinen hulppeaa tulostaan.
Askelmittarit luokittelivat yli 10 minuutin yhtäkestoiset askeleet aerobisiksi askeleiksi. Aerobiset askeleet ovat toisin sanoen tehokasta liikuntaa. Maatalousyrittäjä oli viidestä testihenkilöstä ainut, jolle tuli aerobisia askeleita useina päivinä.
Askelmittauksesta kävi ilmi, että maatalousyrittäjän työpäivän pituus ylittää roimasti kahdeksan tuntia ja aikaa levolle on vain vähän. Yrittäjän työviikko kesti seitsemän päivää.
– Milloin on aikaa levolle ja palautumiselle? Askelmäärä on kyllä huikea, kommentoi Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen liikuntasuunnittelija Kari Hyvärinen.
Rehtori poltti rasvaa apulaispalopäällikköä enemmän
Apulaispalopäällikön ja rehtorin askelmäärät eivät juurikaan eroa toisistaan. Molemmat kävelivät työviikon aikana noin 21 kilometriä. Päivittäin liikuntaa tuli noin 3 kilometriä.
Ainoa eroavaisuus kahden testihenkilön välillä löytyykin aerobisista askeleista, joita rehtorille ei kertynyt ollenkaan. Apulaispalopäällikkö puolestaan kävi viikon aikana yhden kerran kuntosalilla. Ilman tunnin mittaista kuntosalitreeniä rehtori olisi peitonnut askelmäärässä apulaispalopäällikön.
Vaikka rehtorin työviikkoon ei kuulunut punttisalitreeniä, hän poltti apulaispalopäällikköä enemmän rasvaa. Työaikainen kävely poltti rehtorilta noin 65 grammaa ja apulaispalopäälliköltä noin 62 grammaa rasvaa. Molempia miehiä selvästi enemmän rasvaa poltti maatalousyrittäjä: 235 grammaa viikossa.
Puhelinpäivystys syö askeleita
Yllättäen toiseksi vähiten testihenkilöistä viikon aikana liikkui sairaanhoitaja. Työviikon aikana kävelymatkaa kertyi noin 9 kilometriä ja keskimäärin päivittäin reilu kilometri. Sairaanhoitaja olikin ainut, joka istui paikallaan useita tunteja ilman yhtään askelta.
Jos puhelinpalvelua on neljä tuntia päivästä, silloin askelia ei niin paljon kerry.
Elina Tuomainen
Sairaanhoitajien tehtävät vaihtelevat työpaikoittain. Testissä mukana ollut Elina Tuomainen työskentelee sairaanhoitajan vastaanotolla Joensuussa Siilaisen terveyskeskuksella.
– Vuodeosastolla työtä tekeville sairaanhoitajille varmasti tulee noin 10 000 askelta päivässä ihan heittämällä, mutta vastaanotolla työskennellään usein siinä yhdessä huoneessa pääsääntöisesti päivän aikana. Jos puhelinpalvelua on neljä tuntia päivästä, silloin askelia ei niin paljon kerry, selittää Tuomainen tulostaan.
Suositusten mukaan työ tulisi tauottaa niin, että istumista tulisi vain 20 minuuttia kerrallaan.
Paljon istumatyötä tekevä controller, Sini Joutsen, oli tyytyväinen noin 7 kilometrin viikkotulokseensa kunnes kuuli, kuinka paljon muut testihenkilöt olivat liikkuneet viikon aikana.
– Oho! Sitten se on kyllä tosi vähän. Ehkä palaverien määrä kuitenkin heijastuu siihen, että istuttiin paljon. Istumisen kannalta jos ajattelee, niin viikko oli normaali. Tämä on istumatyötä. Olen aika yllättynyt, huokaisee Blancco Oy:n controller Sini Joutsen.
Controllerin istumatyössä rasvaa paloi viikon aikana noin 17 grammaa. Sairaanhoitajalla 22 grammaa.
Kuumeinen liikkui kilometrejä enemmän kuin konttorityöläinen
Controllerin vähäistä askelmäärää ja maatalousyrittäjän vilkasta liikehdintää kuvastaa hyvin se, että maatalousyrittäjä liikkui sairauspäivänään kuumeisena lähes kolme kilometriä enemmän kuin controller.
– Askelsuositus on siellä lähempänä kymmentätuhatta askelta, joten siinä mielessä on hyvä vaikka järkyttyä päivän aikaisista askeleista, naurahtaa Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen liikuntasuunnittelija Kari Hyvärinen.
Oho! Sit se on kyllä tosi vähän.
Sini Joutsen
– Kannattaisi miettiä, miten työtä tauottaisi. Välillä voisi tulosteen hakemisen ja puhelun sijasta käydä sanomassa asian työkaverille. Keholle on fysiologisesti tärkeää päästä liikkumaan. Istuessa kehossa ei tapahdu mitään. Jo kahdenkin tunnin istumisen jälkeen verensokeritaso nousee ja elimistön rasvan siepparientsyymien, kuten esimerkiksi hyvän HDL-kolesterolin taso, lähtee laskemaan.
Koska suomalaiset pulskistuvat, painonhallinnnan kannalta työaikainen liikkuminen on isossa merkityksessä. Yksittäinen liikuntakerta viikossa ei korvaa työpäivän aktiivisuutta.
– Suositellaan, että painonhallitsijan pitäisi liikkua päivässä noin 13 000 askeleen verran. Selkeästi alle 5 000 askelmäärä on jo terveydelle vaarallista, kertoo Hyvärinen.