Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Tutkimus: Eläimet ja kasvit kuolevat sukupuuttoon nykyään tuhatkertaisella nopeudella

Duken yliopiston tutkimuksen mukaan elinympäristön kapenemisen lisäksi sukupuuttoa aiheuttavat muun muassa vieraslajit ja ilmastonmuutos.

Jarno Paldanius
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan uhanalaiset kasvit ja eläimet ajautuvat sukupuuton partaalle ainakin tuhat kertaa nopeammin kuin ennen ihmiskunnan syntymistä. Tutkimus vertaa sukupuuttotilastoja nyky- ja entisajoilta.

Duken yliopiston tutkimuksen mukaan maailma on kuudennen suuren sukupuuton partaalla. Tutkijat arvioivat, että uhanalaisten eläinten ja kasvien sukupuutolle on useita syitä, mutta pääasiassa syynä on elinympäristön katoaminen.

Elinympäristön kapenemisen lisäksi sukupuuttoa aiheuttavat muun muassa vieraslajit ja ilmastonmuutos. Merellä kalakantoja verottaa erityisesti ylikalastus.

Tutkijat pitävät tilannetta toivottomana. Yksi keino uhanlaisten eläinkantojen elvyttämiseen on eläinten lisääntyminen vankeudessa.

Suosittelemme sinulle