Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Kymmeniä loukkaantui maanjäristyksessä Kiinassa

Keskivahva järistys sattui lähellä maan pintaa, jolloin se yleensä aiheuttaa pahoja tuhoja.

Maanjäristyksen jälkiä Kiinassa.
Maaliskuussa 2011 koettiin samalla alueella maajäristys voimakkuudeltaan 5,8. Silloin järistyksessä kuoli ainakin 22 ihmistä. Kuva: Zhao Yf / EPA
Marika Kataja-Lian
Avaa Yle-sovelluksessa

Keskivahva maanjäristys on ravisuttanut Lounais-Kiinaa perjantaina. Ainakin 33 ihmistä on loukkaantunut.

Järistys sattui Yunnanin maakunnan Yingjiangin alueella lähellä Myanmarin rajaa. Se oli voimakkuudeltaan 6,1 Kiinan maanjäristyksiä mittaavan järjestön mukaan ja järistyksen keskus oli melko lähellä maan pintaa, noin kymmenen kilometrin syvyydessä.

Järistys katkoi paikoin sähköjä. Ihmiset pakenivat kodeistaan ja alueen koulut evakuoitiin. Loukkaantuneista ainakin viisi on saanut vakavia vammoja.

Useita rakennuksia vaurioitui järistyksessä. Matalalla sattuva järistys saattaa aiheuttaa pahat tuhot vaikka se ei olisi kovin voimakaskaan. Lisäksi järistys sattui alueella, jonka rakennukset olivat jo kärsineet vaurioita edellisviikon järistyksessä.

Alueelle on lähetetty satoja sotilaita ja avustustyöntekijöitä sekä telttoja.

Suosittelemme sinulle