Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi salakuvattua videota luomusikalasta

Eläinsuojelujärjestön mukaan sikojen olot ovat surkeita myös luomutuotannossa.

Lassi Lapintie
Avaa Yle-sovelluksessa

Eläinsuojelujärjestö Oikeutta eläimille on jälleen julkaissut salaa eläintiloilla kuvattua materiaalia sivuillaan. Tällä kertaa salaa kuvattu video on peräisin Etelä-Suomessa sijaitsevasta luomusikalasta, jossa aktivistit ovat käyneet tarkastamassa sikojen elintilaa ja ympäristön oloja.

Yhdistyksen mukaan videolta paljastuu, etteivät eläinten olot ole käytännössä paljoakaan parempia luomutiloilla kuin tavanomaisessa tuotannossa.

– Eläimen kannalta luomutuotannon muutama kymmenen neliösenttiä enemmän ei ole kovin merkittävä parannus, sanoo järjestön jäsen Kristo Muurimaa.

Järjestön mukaan eläinten olot olivat luomutilallakin ankeat ja ahtaat, eikä niille ollut tarjolla virikkeitä. Videolla on nähtävissä, että useilla sioista on rikki purtuja ja verta vuotavia häntiä. Osa eläimistä oli aktivistien mukaan suljettu erilliseen aitaukseen, osan ollessa muiden sikojen seassa.

Yhdistyksen ylläpitämällä sivustolla on viime syksystä lähtien julkaistu kuvia 24 eri tuotantotilalta. Joukossa on ollut sikaloita, navetoita, kanaloita, broileritiloja ja vuohitila. Sivuston tarkoituksena on yhdistyksen mukaan toimia ihmisen ja tuotantoeläimen välisen suhteen kuvallisena tutkimuksena.

Suosittelemme