Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on tyytyväinen puolueen siirtymisestä Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään. Hänen mukaansa ryhmän kautta Perussuomalaiset saavat lisää vaikutusvaltaa ja omaa näkemystään esille.
Soinin mukaan Perussuomalaiset saa ryhmästä myös hyviä yhteistyökumppaneita.
– Tähän ryhmään on nyt tähän mennessä liittynyt 55 meppiä. Ryhmä on nyt jo käytännössä isompi kuin vasemmisto ja vihreät, Soini sanoo.
Tavoitteena vallan palauttaminen jäsenmaille
Hänen mukaansa ryhmän kautta Perussuomalaiset pystyy puolustamaan suomalaista työtä ja yrittämistä. Lisäksi puolue haluaa palauttaa toimivaltaa takaisin Suomeen Euroopan unionilta.
– David Cameron yrittää neuvotella, että saisimme kevyemmän ja paremman EU:n ja sitä tässä nyt haetaan takaa. Tämä taloustilanne ja EU:n tilanne on tällä hetkellä huono ja se kaipaa uudistamista.
Perussuomalaiset neuvottelivat Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään liittymisestä yhdessä vanhan yhteistyökumppaninsa Tanskan kansanpuolueen kanssa. Soinin mukaan ryhmään tulee nyt vahva pohjoismainen edustus kuudella mepillä.
Soini kertoo, että Perussuomalaisten lisäksi ryhmään tulee ainakin Britannian konservatiivipuolue, Puolan laki- ja oikeuspuolue, Tanskan kansanpuolue, Tsekistä kaksi meppiä sekä useampia yhden maan delegaatioita. Soinin mukaan on odotettavissa, että ryhmään liittyy vielä muitakin ehkä viikon päästä.
– Luulisin, että silloin käydään viimeiset neuvottelut. Totta kai mitä isompi ryhmä on ja monipuolisempi ja vaikutusvaltaisempi, niin sitä kovempi sekä veto että työntö siihen ryhmään on.
Junckerille rukkaset Perussuomalaisilta
Soini mukaan yksi mielenkiintoinen mahdollinen lisä Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään on Saksan Alternativ für Deutschland, joka sai Euroopan parlamenttiin seitsemän paikkaa.
– Heillä on vielä neuvottelut eri ryhmien kanssa kesken ja se olisi kyllä ihan mielenkiintoinen lisä. Jos se tähän vielä saataisiin, niin pääsisimme yli 60:n paikan ja kolkuttelisimme jo Alden kintereillä.
Soinin mukaan Perussuomalaiset ei halua Euroopan komission puheenjohtajaksi Jean-Claude Junckeria. Hänen sijastaan puolue toivoo komission johtoon henkilöä, joka ei ole niin liittovaltiomyönteinen.
– Tämä on tälle ryhmälle yhteinen kanta. Meillä on ensimmäinen istunto Strasbourgissa heinäkuun alussa. Silloin otamme kantaa komission puheenjohtajaan. En nyt ähde ryhmän kantaa sen kummemmin ennakoimaan.