Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Oudot jysäykset kummastuttavat – asialla räjäyttelevät sähkömiehet

Talojen pihoilla käyskennelleet asukkaat ovat kuulleet kumeita jysähdyksiä. Ihmisiä askarruttaneille paukauksille löytyi selitys: ääni lähtee voimasähköasentajien paukuista.

Tyhjiä keloja uuden sähkölinjan työmaalla.
Kuva: Heikki Haapalainen / Yle
Heikki Haapalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Fingrid uusii runkoverkon sähkölinjansa Kontiolahden ja Varkauden väliltä. Uuden 110 kilovoltin voimalinjan rakentaminen on näkynyt monin paikoin esimerkiksi Kuopiontien ja Varkaudentien varrella.

Uuden linjan tekemisestä on myös kuulunut tavallisesta poikkevia ääniä. Esimerkiksi Liperin Jyrinkylän ja Välikankaan alueilla on kuulunut kumeita jysähdyksiä. Paikalliset asukkaat ovat ihmetelleet ääniä ja pohtineet, mistä äänet johtuvat. Syyksi on epäilty esimerkiksi kivien räjäyttämistä. Pamaukset lähtevät kuitenkin sähköjohtojen liittämisestä.

- Kaksi johdon päätä liitetään toisiinsa räjäyttämällä. Johtimien ympärille laitetaan panos joka räjäytetään. Tuolloin johdon päät sulavat yhteen ja liitoksesta tulee yhtä vahva, kuin alunperin yhtenäinen johto. Räjätyksiä tekevät siihen koulutetut voimasähköasentajat, kertoo Fingridin projektipäällikkö Ritva Hauvonen.

Johtimien ympärille laitetaan panos joka räjäytetään. Tuolloin johdon päät sulavat yhteen.

Ritva Hauvonen

Yhteen liitettävät 32 mm paksut johdot ovat pisimmillään 4,5 kilometriä pitkiä. Räjäytyksiä tehdään siis vähintään tuon matkan välein. Tällä hetkellä työmaa etenee Pärnävaaran kohdalla.

- Jos räjäytyksiä tehdään kovin lähellä asutusta, niin niistä ilmoitetaan. Esimerkiksi tiedossa oleviin hevostiloihin ollaan yhteydessä etukäteen, Hauvonen kertoo.

Uudelle linjalle tehdään uudet perustukset ja uuden johdot pingotetaan metallipylväisiin. Uusi linja on valmis toukokuuhun 2015 mennessä. Vanha linja osin puretaan ja osin jätetään uuden linjan viereen.

Suosittelemme