Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Asianajaja: Yliopiston pääsykokeen virhe voi johtaa korvausvastuuseen

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan tutkimuksen pääsykoetta jouduttiin siirtämään, sillä koekysymykset olivat väärästä kirjasta. Asianajaja Raija-Leena Ojasen mukaan esimerkiksi ylimääräisistä matkakuluista olisi mahdollista saada korvausta.

Opiskelijoita yliopiston pääsykokeissa.
Kuva: Yle
Eero Nurmi
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin yliopisto voi joutua vahingonkorvausvastuuseen maailmanpolitiikan tutkimuksen pääsykokeessa olleen virheen vuoksi, asianajaja Raija-Leena Ojanen asianajotoimisto Dittmar&Indreniuksesta arvioi.

Keskiviikkona pidetty koe jouduttiin keskeyttämään, sillä sen koekysymykset olivat väärästä kirjasta. Kokeeseen osallistui noin 180 hakijaa.

Uusi koe järjestetään perjantaina 6. kesäkuuta Helsingin yliopiston päärakennuksessa kello 14-19. Kaikille pääsykokeeseen ilmoittautuneille ilmoitetaan valintakoeajasta myös henkilökohtaisesti.

Ojasen mukaan kokeeseen keskiviikkona turhaan osallistunut voi olla oikeutettu korvaukseen esimerkiksi ylimääräisistä matka- tai majoituskustannuksista.

– Sellaiset kulut, jotka selkeästi liittyvät koetilanteeseen, ovat mielestäni aika selvä korvausvelvollisuuden paikka.

Lisäksi korvausta voisi saada, jos hakija joutuu kokeen ajankohdan siirtämisen vuoksi esimerkiksi perumaan perjantaille sopimansa työvuoron, Ojanen sanoo.

Sen sijaan esimerkiksi lomamatkan peruuntuminen kokeen virheen vuoksi ei asianajajan mielestä yhtä helposti johtaisi korvausvastuuseen.

– Jos mennään vähän kaukaisempiin asioihin, mitä suunnitelmia pyrkijöillä on lähipäiville ollut, niin se on vähän hankalampi ja tulkinnanvarainen kysymys, johon yliopisto joutuu varmaan aikanansa jonkun kannan ottamaan, Ojanen pohtii.

Ojanen kehottaa säilyttämään huolellisesti kaikki kuitit pääsykokeen virheen aiheuttamista ylimääräisistä kustannuksista.

Yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opintoasiainpäällikön Mikko Vanhasen mukaan mahdollisia korvausasioita katsotaan tapauskohtaisesti, ja korvausten tarve arvioidaan.

– Totta kai otamme tämän huomioon. Pyrimme varmistamaan, ettei hakijoille aiheudu tästä kohtuutonta haittaa.

Suosittelemme sinulle