Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Saksan vuoro menettää elintärkeä pelaaja sairastuvalle

Dortmundin hyökkääjä Marco Reus väänsi nilkkansa ikävän näköisesti harjoitusottelussa Armeniaa vastaan.

Borussia Dortmundin Marco Reus juhlii maaliaan pallo kädessä.
Marco Reus Kuva: EPA / Rolf Vennenbernd
Alex McKeough
Avaa Yle-sovelluksessa

Marco Reus väänsi nilkkansa harmittoman oloisessa tilanteessa Armeniaa vastaan. Hidastuskuvissa näkyi kuitenkin kuinka pahasti nilkka vääntyi ja Reus purskahti kyyneliin.

25-vuotias hyökkääjä vaihdettiin kentältä ja hänet kiidätettiin suoraan sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Mikäli Reusin loukkaantuminen on vakava, takaisku on Saksalle ja päävalmentaja Joachim Löwille valtava. Moni joukkueen avainpelaajista on kärsinyt loukkaantumisista tai ollut puolikuntoisena MM-kisojen lähestyessä.

Reusin tilalle tullut Lukas Podolski käänsi pelin Saksan eduksi. Podolski petasi Andre Schürrlen avausmaalin ja iski itse toisen.

Maalien välissä Armenian suurin tähti Henrik Mkhitaryan kavensi rangaistuspotkusta. Lopulta Armeniasta ei ollut Saksalle pysäyttäjää, vaan kotijoukkue marssi 6-1-voittoon. Mario Götze iski kaksi maalia ja Benedikt Höwedes ja Miroslav Klose yhdet mieheen.

Klosen maali oli historiallinen, sillä Lazion hyökkääjä ohitti Gerd Müllerin Saksan maajoukkueen kaikkien aikojen maalipyssynä. Klose on paukuttanut nyt maalleen 69 osumaa.

Suosittelemme