Rafael Nadal voitti uskomattoman yhdeksännen kerran Ranskan avoimen tennisturnauksen. Novak Djokovic aloitti finaalin vahvasti, mutta Nadal nousi vähitellen niskan päälle Djokovicin väsyessä. Nadalin voittonumerot kirjattiin 3-6, 7-5, 6-2, 6-4.
Lämpötila Pariisissa oli 27 astetta ja aurinko paistoi ottelun alkupuolella, joten olosuhteet olivat loistavat Nadalin kannalta.Kaikkiaan Nadal on voittanut nyt 14 Grand Slam -turnausta, jolla hän nousee Pete Samprasin rinnalle. Edellä on enää Roger Federer 17 voitolla.
Kaikki muut Grand Slam -turnaukset voittanut Djokovic jäi edelleen ilman ensimmäistä voittoaan Roland Garrosissa.
Djokovic oli voittanut neljä edellistä keskinäistä ottelua, mutta Nadal katkaisi serbin voittoputken. Espanjalainen johtaa keskinäisiä otteluita nyt 23-19. Nadal pysyy voittonsa ansiosta myös maailmanlistan ykkösenä.
Avauserä kahden gladiaattorin välillä eteni tasaisena. Djokovic oli alussa aavistuksen vahvempi, mutta molemmat pitivät syöttönsä. Kahdeksannessa pelissä Djokovic onnistui murrossa. Nadalilla oli kaksi murtopalloa seuraavassa pelissä, mutta Djokovic selvitti ne ja vei avauserän 6-3.
Toisen erän kuudennessä pelissä Nadal otti ottelun ensimmäisen murtonsa. Ensimmäisessä murtopallossa päätuomari tuomitsi Nadalin lyönnin pitkäksi, mutta espanjalainen hankki toisen ja onnistui murrossa. Djokovic mursi kuitenkin välittömästi takaisin.
Djokovicin syöttäessä tilanteessa 5-6 Nadal iski. Espanjalainen mursi ja otti erittäin tärkeän erävoiton.
Kolmanteen erään Nadal tuli kovalla sykkeellä, kun taas Djokovic näytti väsyneeltä. Nadal mursi erän alussa, kun Djokovic teki helpon virheen lentolyönnissä. Erän alussa Nadal oli todella vahva, mutta erän edetessä peli tasoittui. Djokovic pääsi haastamaan Nadalin syöttövuoroissa, mutta ei saanut murtoa aikaan. Lopulta Nadal mursi toisen kerran ja vei erän 6-2.
Neljännessä erässä Nadal otti murron Djokovicin sortuessa virheisiin, kun hän syötti tilanteessa 2-3. Djokovic kuitenkin kuittasi välittömästi takaisin. Djokovicin syöttäessä tilanteessa 4-5 Nadal mursi ja pääsi juhlimaan yhdeksättä mestaruuttaan. Ottelu päättyi Djokovicin kaksoisvirheeseen.