Suomessa on noin 1 200 sisäilmaongelmista kärsivää koulua. Määrä on jopa 24 prosenttia kaikista maan kouluista. Kymmeniä kouluja puretaan ympäri maata.
– Yleisin syy koulun purkamiselle on sisäilmaongelma. Myös lakkautettuja kouluja puretaan, ellei niille löydy muuta käyttöä, kertoo yliarkkitehti Reijo Tapaninen Opetushallituksesta.
Esimerkiksi Kouvolassa purkutuomion on saanut Mansikka-ahon koulu. Kouluja puretaan sisäilmaongelmien vuoksi myös Kotkassa, Haminassa ja Miehikkälässä. Rakennukset ovat keski-ikäisiä, 1960–70-luvuilla valmistuneita kouluja, joiden rakentamisen aikaan vaakakupissa painoivat ihan muut seikat kuin terveys.
– Haluttiin päästä helpolla. Koulut rakennettiin ilmatiiviiksi ja ilmanvaihdosta tuli koneellinen. Kun rakenteet eivät hengitä, ne ovat kuin muovipusseja eli ilma ei pääse kiertämään luonnollisesti ilman konetta, toteaa amanuenssi Petteri Kummala Suomen arkkitehtuurimuseosta.
Moni koulu päältä kaunis
1970-luvun arkkitehtuurissa tasakatto oli kova sana. Kouluja rakennettiin vallinneen kauneuskäsityksen mukaan eikä ajateltu, että vesi jäisi syksyllä katolle.
– Siinä estetiikka soti funktionaalisuutta vastaan. Vesi alkoi tulla sisälle viimeistään siinä vaiheessa, kun paikat jäätyivät. Yhteisvaikutuksella koneellisen ilmastoinnin kanssa kouluistakin tuli tällaisia pommeja, että niitä on ollut pakko purkaa, Kummala sanoo.
Sisäilmaongelmia on paljon myös kouluissa, joita on korjailtu vuosikymmenien aikana.
– Ilmanvaihto on mitoitettu tietyllä tavalla. Jos rakennuksen käyttö muuttuu, niin sekin voi vaikuttaa. Suljetaan ilmanottoaukkoja tai ei huolehdita hallitusta korvausilmasta. Rakennusta pitäisi aina katsoa kokonaisuutena, sanoo yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen Museovirastosta.
Jetsosen mukaan korjausten yhteydessä on voitu innostua tiivistämään koulujen rakenteita liikaa.
Estetiikka soti funktionaalisuutta vastaan. Yhteisvaikutuksella koneellisen ilmastoinnin kanssa kouluista tuli tällaisia pommeja, että niitä on ollut pakko purkaa.
Petteri Kummala
– 70-luvulla öljykriisin jälkeen kun tehtiin energiakorjauksia ja remontteja, niin saatettiin tiivistää ja lisätä lämmöneristeitä sekä laittaa muovikalvoja väliin. Se on voinut vaikuttaa rakennusfysikaaliseen toimivuuteen ja kosteutta on alkanut kertyä tiettyihin osiin.
Vanhat koulut yhä vireessä
1920–30-luvun koulut olivat monikerroksisia, korkeita rakennuksia. Ne alkoivat suurentua 50-luvulla, kun rakennettiin valtava määrä kouluja.
– Silloin tuli muutoksia lainsäädäntöön. Kun ajattelee Suomen jälleenrakentamista ja asuttamista, niin 50-luvun puolivälistä alkaen kouluja tehtiin suurille ikäluokille.
Koulujen perinteisestä keskikäytävästä alettiin luopua 1940–50-luvuilla. Selkeä, ulospäinkin näkyvä jako luokkahuoneiden, ruokasalin ja jumppasalin välillä pysyi 60-luvulle saakka.
Suomessa toimii edelleen paljon 1920–30-luvulla rakennettuja kouluja. Ne ovat välttyneet sisäilmaongelmilta mm. selkeän rakenteensa vuoksi.
– Jos meillä on tiiliseinä, niin siihen ei välttämättä ole ollut koskaan tarvetta kajota eikä sitä ole lisälämpöeristetty, mikä aiheuttaisi ongelmia, Jetsonen toteaa.