Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Ihosairaudet piinaavat keski-ikäisiä

Yli puolet keski-ikäisistä sairastaa hoitoa vaativaa ihosairautta, selviää Oulun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Tutkijat löysivät myös muutamia uusia syöpätapauksia.

Nainen ottaa aurinkoa järven rannalla.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Sini Kervinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Keski-ikäisillä pohjoissuomalaisilla on luultua enemmän ihosairauksia. Oulun yliopiston ihoklinikassa tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolet keski-ikäisistä sairastaa hoitoa vaativaa ihosairautta.

Hoidon tarve on selvästi suurempi miehillä ja alemmissa koulutusluokissa.

- Miehillä yleisiä sairauksia olivat ihon sieni-infektiot, kuten varvasvälisilsa. Naisilla löytyi käsi-ihottumaa sekä talirauhastauteja, kuten kasvojen alueella sijaitseva ruusufinni, kertoo tutkimuksen päätutkija, ihotauteihin erikoistuva lääkäri Suvi-Päivikki Sinikumpu.

Miehillä yleisiä sairauksia olivat ihon sieni-infektiot, kuten varvasvälisilsa. Naisilla löytyi käsi-ihottumaa sekä talirauhastauteja.

Suvi-Päivikki Sinikumpu

Hoitoon hakeutuminen nihkeää

Tutkijoissa huolta herätti niukka hoitoon hakeutuminen, sillä hoitamaton ihosairaus voi altistaa muille sairauksille tai olla merkki toisesta sairaudesta, kuten diabeteksesta.

- Monelta tutkittavalta löytyi ihotauti, joka saattoi olla helpostikin hoidettavissa, mutta oireen vuoksi ei oltu hakeuduttu hoitoon, harmittelee Sinikumpu.

Puolet iholöydöksistä todettiin lääkärin hoitoa vaativiksi, ja puolen arvioitiin parantuvan itsehoidon ohjauksella.

Tutkimus paljasti uusia ihosyöpiä

Tutkimuksessa oli mukana lähes 2000 vuonna 1966 syntynyttä ihmistä. Laaja oululainen esiintyvyystutkimus paljasti myös parikymmentä uutta melanoomaa, okasolu- ja tyvisolusyöpätapausta. Tämä on tärkeä havainto, sillä tutkittava väestö ei ollut ikääntynyttä.

- Erityisesti näin alkukesästä on hyvä muistuttaa ihmisiä, että ihoa kannattaa vaalia ja suojata. Liika auringonpaiste ei ole iholle hyväksi, eikä ihoa saisi päästää palamaan, Sinikumpu muistuttaa.

Suosittelemme sinulle