Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on pyytänyt, että yhtiön osakkeiden kaupankäynti lopetetaan Lontoon pörssissä.
Syyksi osakkeiden kaupankäynnin lopettamiseen Talvivaara kertoo, että yhtiö haluaa vähentää kuluja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Talvivaara ilmoittaa myös, että valtaosa osakkeiden kaupankäynnistä tapahtui toukokuun 2013 ja huhtikuun 2014 välillä Helsingin pörssissä. Lisäksi Talvivaara toteaa, että listauksen ylläpitämisestä Lontoon pörssissä ei ole saatavissa merkittävää hyötyä.
Talvivaara ei odota, että listauksen lopettaminen vaikuttaisi sen osakkeenomistajiin tai muihin sijoittajiin haitallisesti, koska osakkeet ovat jatkossakin listattu ja kaupankäynnin kohteena Helsingin pörssissä.
Kaupankäynnin Talvivaaran osakkeilla Lontoon pörssissä odotetaan päättyvän heinäkuun puolivälissä.