Kasvuhakuinen konservatiiviryhmä ECR, Euroopan konservatiivit ja reformistit, otti riveihinsä belgialaisen flaamipuolueen NVA:n. New Flemish Alliance eli Uusi flaamilainen liitto ajoi aiemmin Flanderin itsenäisyyttä Belgiasta mutta on pehmennellyt kantaansa mahdollisimman suuren itsehallinnon tavoitteluksi. Puolueen talouslinja on hyvin oikeistolainen.
Perussuomalaiset liittyivät ECR-ryhmään pari viikkoa sitten. Samaan aikaan ryhmään tuli Tanskan kansanpuolue. Näitä tulokkaita yhdistää maahanmuuttokriittisyys, mitä ECR-ryhmässä ei ole viljelty. Viime viikolla konservatiiviryhmään liittyi Vaihtoehto Saksalle eli Alternativ für Deutschland, jonka pääkritiikki kohdistuu euroon.
ECR on kiilaamassa kolmanneksi suurimmaksi EU-parlamentin ryhmäksi ohi liberaalipuolue Alden. Aldeen kuuluvat Suomesta keskusta ja RKP. Tilanne voi vielä muuttua, sillä osa puolueista etsii yhä paikkaansa. EU-parlamentin suurimmat ryhmät ovat kokoomuksen ryhmä EPP ja sosiaalidemokraatit.
ECR on lievästi EU-kriittinen, markkinaliberaalia aatetta korostava ryhmä, jonka vaikutusvaltaisin puolue on brittikonservatiivit. Britannian David Cameron perusti ryhmän ennen pääministeriaikaansa 2009. Cameron irrotti joukkonsa keskustaoikeistolaisesta EPP:stä, jota hän piti liian liittovaltiomyönteisenä.
Perussuomalaisten entinen ryhmä oli EFD Vapaa demokraattinen Eurooppa. Ryhmän suurin puolue Britannian eroa EU:sta ajava Britannian itsenäisyyspuolue UKIP joutuu etsimään uusia liittolaisia.