Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Vapoa ei velvoiteta Jukajoen kunnostukseen – kyläläiset valittivat hallinto-oikeuteen

Ympäristöhaittoihin suivaantuneet jokivarren asukkaat Kontiolahdella ovat tyytymättömiä aluehallintoviraston päätökseen.

Jukajoessa on ollut takavuosina kalakuolemia.
Kuva: Siru Päivinen / Yle
Janne Ahjopalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Turvetuotantoalueen läheisyydessä sijaitsevasta Jukajoesta tehdystä virastopäätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen.

Itä-Suomen aluehallintovirasto päätti toukokuun lopussa, että energiayhtiö Vapoa ei velvoiteta muun muassa Jukajokisuun ruoppauksiin Kontiolahdella. Virasto hyväksyi Vapon selvitykset turvetuotannon haitoista eikä yhtiön tarvitse ryhtyä haittojen poistamiseen.

Vaasan hallinto-oikeuteen asiasta ovat nyt valittaneet Selkien kalaosakaskunta ja jokivarren asukas. Valittajien mielestä Vapon on teetettävä uusi puolueettoman tahon toteuttama selvitys – samalla aluehallintoviraston päätös olisi kumottava.

Suosittelemme sinulle