Jorma Uotinen on uransa aikana ehtinyt olla monessa mukana ja työskennellyt ennakkoluuttomasti rikkoen taiteenalojen rajoja. Hän on ehtinyt toteuttaa itseään tanssijana, koreografina ja laulajana. Lisäksi Uotinen on toiminut 12 vuotta Kuopio tanssii ja soi -festivaalin taiteellisena johtajana.
Kaikilla taiteenaloilla on keskeinen asema Uotisen elämässä.
– Sielultani katson olevani esiintyjä. Myös festivaalin rakentaminen on kiinnostavaa, koska saan tuoda suomalaisyleisön nähtäväksi tanssiteoksia, joita itse pidän merkittävinä.
Tanssissa yhdistetään eri tyylejä
Uotisen mukaan tänä vuonna Kuopio tanssii ja soi -festivaalin ohjelmistossa nähtiin erilaisten tanssityylien fuusio.
– Esityksissä käytettiin monenlaisia tyylejä ja se näyttää olevan selkeä suunta, mihin tanssi on menossa. Enää ei vierasteta yhdistää esimerkiksi klassista balettia ja katutanssia, Uotinen kertoo.
Uotinen on vuosikymmenten ajan elättänyt itseään taiteilijana, mutta takataskusta on ollut leikkimielinen b-suunnitelma siltä varalta, ettei tanssi olisi elättänyt häntä.
– Joskus minulla oli sellainen haave, että jos tanssi ja esiintyminen eivät elätä minua, lähden Islantiin kalatehtaalle töihin. Vielä ei ole tarvinnut lähteä, Uotinen nauraa.
”Samat oikeudet kuin heteroilla”
Keskiviikkona eduskunnan lakivaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista avioliittolaista.
Jorma Uotinen ottaa kantaa lakivaliokunnan päätökseen siteeraamalla kirjailija Pirkko Saisiota.
– Pirkko Saisio on sanonut: ”Minulle riittävät samat oikeudet kuin heteroille. Ne riittävät oikein hyvin”, Uotinen sanoo.