Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Litmanen: Lataus vai ylilataus?

Yle Urheilun asiantuntija Jari Litmanen analysoi myöhäisillan jännittävää neljännesvälieräottelua Kolumbia-Uruguay.

Jari Litmanen.
Kuva: Yle / Samu Lehtonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lauantain myöhäisemmän neljännesvälierän puhutuin ja omalla tavallaan merkittävin pelaaja, ei ottelussa tule maaleja tekemään. Hän ei ole edes enää Brasiliassa saati mitenkään tekemisissä omien pelitaitojensa kautta ottelussa. Mutta Luiz Suarezin varjo on koko ottelun yllä ja tällä on pelin kululle suuri merkitys.

Uruguay kokee kärsineensä vääryyttä tähtipelaajansa kohtelussa ja rangaistuksen pituudessa. Etelä-Amerikassa on aiemminkin nostettu esiin väitteitä Euroopan ylivallasta ja FIFAsta. Nyt koko Uruguay on asettunut tukemaan Suarezia, niin kansalaiset kadulla, presidentti kansliassaan, joukkueen fanit Brasiliassa ja tietysti ennen muuta pelaajat sekä valmennus.

Ottelua edeltävä, pakollinen lehdistötilaisuus, oli sisällöltään pelkkää Suarezia. Uruguayn valmentaja Oscar Taberez ei suostunut vastailemaan mihinkään kysymyksiin – hän luki lausonnon, joka koski – yllätys, yllätys – Suarezia. Taberezin esiintyminen ei jättänyt epäselväksi sitä, etteikö koko Uruguayn joukkuetta ole motivoitu ja lietsottu ajatuksella "me vastaan FIFA-mafia ja me vastaan muu maailma".

Tämän seuraus voi olla erittäin latautunut Uruguay, joka taistelee joka pallosta ja joka metristä – kuten heidän tavaramerkkinsä normaalistikin on. Mutta tämän seurauksena voi olla myös ylilataus. Joukkue pelaa kovaa muutenkin, ja nyt tässä tilanteessa on vaarana, että tunnekuohujen seurauksena joukkue pelaa liian aggressiivisesti, tekee varomattomia taklauksia ja ovat muutenkin "liian" tunteellisia. Ja miten joukkue reagoi ensimmäiseen "fifty-sixty" –tilanteeseen, joka ei mene heidän mielestään oikein. Veikkaan, että illalla tulleen näkemään aika monta torikokousta eikä korteiltakaan vältytä.

FIFA on ollut hyvin hereillä tilanteen kanssa. Ottelun erotuomariksi on nimetty hollantilainen Björn Kuipers, yksi maailman parhaista erotuomareista. Hän vihelsi mm. Mestarien liigan kuumaksi povatun finaalin Atletico Madridin ja Real Madridin välillä ja selviytyi tehtävästään erinomaisesti. Kuipers on taas kerran kovassa paikassa, mutta uskon, että hän tulee pitämään ottelun hyvin näpeissään.

Harmi, että loistavan turnauksen pelannut Kolumbia joutuu olemaan mukana juuri tässä pelissä. Heidän kolme voittoaan alkulohkossa, yhdeksän tehtyä maalia ja äärettömän miellyttävä hyökkäyspeli jäävät auttamatta sivuosaan Senor Suarezin tapauksen vuoksi. Kolumbia menetti Radamel Falcaon juuri ennen kisoja, mutta muut pelaajat ovat hienosti nousseet paikkaamaan Falcaon. Esimerkiksi hänen joukkuetoverinsa Monacosta, James Rodriguez, sekä Porton hyökkääjä Jackson Martinez, ovat pelanneet hienot kisat. Kun illan ottelu pitäisi olla hieno juhla, fiesta, vaikuttaa Suarezin negatiivinen aura ennen ottelua ja todennäköisesti ottelun aikana sekä jollain tavoin, etenkin mikäli Uruguay putoaa, myös ottelun jälkeen.

Lähtökohtaisesti ottelu on Kolumbian vahvan hyökkäyspelin ja Uruguayn vahvan puolustuspelin taistelu. Toivon mukaan se sellaisena myös pysyy eikä uusia puheenaiheita synny muusta kuin siitä, että joukkueet pelasivat loistavan, MM-lopputurnauksen arvoisen neljännesvälierän.

Jari Litmanen

Suosittelemme