1980-luvun alussa päivänvalon nähneen Honey B and the T-Bones-yhtyeen kitaristi Esa Kuloniemi ja bändin laulaja-basisti sekä Uuden Musiikin Kilpailun tuomarina toiminut Aija Puurtinen ovat ehtineet nähdä uransa aikana paljon. Muusikoiden mielestä yleisö ei ole muuttunut vuosikymmenten aikana, mutta vaihtoehdot ovat pienentyneet.
– Ei perusyleisö ole muuttunut mitenkään, ihmiset pitävät vaikka minkälaisesta musiikista, jos niille vain tarjotaan sitä. Jos ihmisille on vain vähän vaihtoehtoja, niin se voi jossakin määrin ohjailla niiden makutottumuksia. Kyllä mä uskon, että hyvä musiikki löytää aina ihmisten luo, Kuloniemi pohtii.
Valinnanvapauden rajoittaminen näkyy muusikkoparin mukaan juuri kesäfestareilla, jotka taas ovat muuttuneet 1980- ja 1990-luvuilta.
Jos katsoo isoja kesäfestareita, niin siellä on lähes kaikissa nämä samat Suomen top 10-artistit.
Aija Puurtinen
– Vaihtoehtomusafestarit ovat vähentyneet ja se on tosi sääli. Jos katsoo isoja kesäfestareita, niin siellä on lähes kaikissa nämä samat Suomen top 10-artistit. Jazz-, kansanmusiikki- ja klassisen musiikin festarit ovat nykyään kokeellisempia ja laajentavat rohkeasti ohjelmistopolitiikkaansa. Enemmän kuin Ruisrock tai Provinssirock, Puurtinen sanoo.
Vaihtoehtomusiikkia yleisölle tarjoilevien festareiden vähenemisestä ja tarjonnan supistumisesta Kuloniemi syyttää "isoa rahaa".
– Ihmisten makutottumuksia yritetään ohjailla liikaa. Ihmisille yritetään antaa sellainen vaikutelma, että heillä on vain vähän vaihtoehtoja. Että vain nämä ovat in. Suomessa on hyviä, pieniä ja vähän vaihtoehtoisempia tapahtumia. Älkää ihmiset uskoko, miten teitä yritetään manipuloida, se on ison rahan salajuoni teitä vastaan, Kuloniemi sanoo.
Vuosien varrelta riittää muistoja
Kun bändi on keikkaillut kolmen vuosikymmenen ajan, ovat taskut täynnä tarinoita. Kuloniemi muistelee kesäfestarikeikkaa 1990-luvulta.
Ämpärissä oli metallinen löylykauha, jolla olisi sitten pitänyt hänen kanssaan alkaa juomaan sitä pontikkaa.
Esa Kuloniemi
– Me olimme vetäneet aika kovan keikan ilmeisesti myös järjestäjän mielestä. Hän toi henkilökohtaisesti takahuoneeseen ämpärillisen pontikkaa. Ämpärissä oli metallinen löylykauha, jolla olisi sitten pitänyt hänen kanssaan alkaa juomaan sitä pontikkaa. Toki me otettiin siitä maistiaiset, mutta se oli todella äklöttävän makuista. Kyllä siitä yhdet pystyttiin ottamaan per naama, Kuloniemi muistelee.
Yhtyeen keulakuvalle pontikasta ei kuitenkaan irronnut kauhallistakaan.
– Aijasta järjestäjä sanoi, ettei tuolle tytölle voi antaa. Miehet vain saa, Kuloniemi nauraa.
Oma musiikki ei taivu ison rahan tahtoon
Honey B and the T-Bones -yhtye on kerännyt vuosikymmenien aikana oman vankkumattoman kuulijakuntansa. Uutta yleisöä ei aleta kosiskella taipumalla nykyisten muotivirtausten tahtoon.
– Jokaisen artistin täytyy lunastaa paikkansa, jotta hän olisi jollain lailla haluttu ja kysytty tapahtumiin. Kai sitä voi jollakin tavalla laskelmoida. Omalta osaltamme yritämme tehdä niin hyvää ja itsemme näköistä musiikkia kuin pystymme. Emme luovu omasta linjastamme, Kuloniemi sanoo.
Mua kyllästyttää se, että joka paikassa on taustamusaa.
Aija Puurtinen
Musiikki voi myös ärsyttää. Puurtinen ja Kuloniemi kertovat varsinkin ruokapaikoissa liian isolla soivan musiikin kyllästyttävän.
– Joka paikassa on taustamusaa. Et voi mennä kahvilaan tai ruokakauppaan ilman sitä. Hississäkään ei saa olla rauhassa. Sellainen eloton musiikki kyllästyttää, Puurtinen sanoo.
– On tärkeää, että ruokailuhetki muodostuu miellyttäväksi ihmiselle ja hän voi valita, kuunteleeko musiikkia sillä hetkellä vai ei. Välillä hiljaisuuskin on hyvää, Kuloniemi toteaa.