Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Marketin muovikassi nolottaa naisia

Muovipussit pitävät pintansa suomalaisten ruokakasseina. Henkselimallisissa muovikasseissa kuljetetaan ostokset kotiin ja niitä käytetään sittemmin yleensä roskapusseina. Muovikassi tuntuu olevan osalle myös eräänlainen statussymboli.

Kuuntele, millaista muovikassikansaa tuli vastaan kesäisenä päivänä Jyväskylässä.
Heli Kaski
Avaa Yle-sovelluksessa

Muovikassi ei ole kaikille yhdentekevä juttu. Varsinkin monet naiset valitsevat tarkkaan, millaisen muovikassin kanssa he ihmisten ilmoille lähtevät.

Jos muovikassi on otettava mukaan vaikkapa kaupungille ja kotona on mistä valita, niin tavarat pakataan mieluumin lähikaupan ruokakassia fiinimpään pussiin. Osa vierastaa myös liikkumista yleisillä paikoilla viinakaupan muovikassin kanssa. Muovikassilla voi viestiä kanssaihmisille kuulumistaan tiettyyn joukkoon tai halutessaan erottua joukosta.

Ei tule kyllä markettien muovikasseihin mitään laitettua, jos kaupungille lähtee.

Ruokaostoksilla päivittäistavarakauppojen muovikasseihin turvaudutaan edelleen hyvin usein.

- Kyllä melkein jokainen muovikassin ottaa ruokaostoksillaan. Harvalla on oma kassi matkassa, eikä muovikassin hinnasta ole ainakaan minulle tullut koskaan valituksia. Meillä kassi maksaa 20 senttiä kappale, kertoo jyväskyläläisen ruokakaupan kassa.

Suomessa yksi kotitalous käyttää vuosittain noin sata maksullista muovipussia.

Kaunein kassi kanssaihmisten katseltavaksi

Jos muovikasseja kertyy ostosreissuilla kannettavaksi useampia, moni nainen kertoo kiinnittävänsä huomiota siihenkin, millainen ja minkä liikkeen kassi on päällimmäisenä kanssaihmisten katseltavana.

- Monesti, jos on useampi pussi, niin laitan mieleisen pussin päällimmäksi, joka sopii asusteisiin tai vaatetukseen. Sen verran olen turhamainen. Myös matkoilta mukaaan tarttuneita muovikasseja olen säilyttänyt, esimerkiksi Harrodsin muovikassia Lontoosta, kertoo Jyväskylän keskustassa ostoksilla ollut keski-ikäinen nainen.

Nuoret naiset ovat muovikassiasioissa samoilla linjoilla.

Jos on useampi pussi, niin laitan mieleisen päällimmäiseksi, joka sopii vaatetukseen.

- Ei tule kyllä markettien muovikasseihin mitään laitettua, jos kaupungille lähtee. Sen verran sitä haluaa miettiä, mitä muut ajattelevat.

Ruokakaupan muovikassin kanssa liikkuminen tuntuu olevan jopa nolo juttu.

- Mieluumin vaikka vaateliikkeen muovikassin kanssa liikkuu kuin S-marketin tai Pirkan pussin. Ehkä se on vähän statusjuttukin, kuvailee nuori nainen uutuuttaan kiiltelevä vaateliikkeen muovikassi kädessä heiluen.

Yle Keski-Suomen haastattelemat miehet eivät olleet muovikassien suhteen yhtä valikoivia kuin naiset.

- Joka kerta kaupassa tulee kaapattua ostoksille muovikassi, mutta en minäkään kävele muovikassien kanssa kaupungilla muuten kuin ostosten yhdeydessä. En tule kaupungille muovikassien kanssa, kuvailee mies, joka liikkui Jyväskylän keskustassa kahta ruokakaupan muovikassia kantaen.

Pyöränsatulaan kelpaa ihan tavallinen pussi

Osa haastatelluista kertoo lajittelevansa varsin tarkkaan saamansa ja ostamansa muovikassit niiden ulkonäön mukaan, eikä esimerkiksi merkkiliikkeiden kasseja heitetä roskiin, vaan niitä säilytetään myöhempää käyttöä varten tai jopa muistoina. Ihan tavalliset ruokakaupan muovikassit kelpaavat kuulemma hyvin talvella mäenlaskuun ja niillä voi suojata mainiosti muun muassa pyöränsatulaa sateelta.

Yli 80-vuotias ostoksillaolija muistaa vielä ajan ennen muovikasseja.

- Me käytettiin kangaskasseja, pärekoreja, verkkokasseja ja reppuja. On ihan hyvä, että muovikassit maksaa, jotta niitä tulee harvemmin otettua. Kyllä maailma olisi ainakin saasteettomampi ilman muovikasseja ja terveellisempi varsinkin merieläimille, toteaa vanhempi nainen, joka kantoi kauppareissulla mukanaan omaa kangaskassia.

Suosittelemme