Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Unohda mopo, polkupyörällä pääsee kovempaa – video

Ruotsin Luonnonsuojeluliiton koordinaattori Urpo Taskinen on sitä mieltä, että luonnonvarojen käyttö nykyisellään ei voi jatkua. Ilmastonmuutoksesta huolta kantava biologi luopui vuonna 2009 kahdesta autostaan ja siirtyi pyöräilyyn.

Urpo Taskisen erikoisen kulkupelin on voinut tänä kesänä nähdä muun muassa Jämsänkoskella. Jani Ilola pääsi seuraamaan velomobiilin hurjaa menoa. Kuva: Yle
Heli Kaski

Urpo Taskinen on hiljaittain polkenut velomobiilillaan, kinneriksikin kutsutulla ajoneuvolla Ruotsin Lapista Keski-Suomeen. Taskinen haluaa herätellä ihmisiä ajattelemaan maailman ympäristön tilaa.

- Tilanne on tosi vakava. Kestävän kehityksen puolesta tässä on ajatus. Me pystymme kaikki tekemään jotakin ja jostain päästä aloittamaan, sanoo Taskinen.

Pyöräily voi olla yksi tapa vaikuttaa asioihin.

- Pyöräilyn voi aloittaa, jos siihen on mahdollisuus ja toiset voivat aloittaa joistain muista asioista. Voi vaikkapa luopua lentomatkoista elleivät ne ole pakollisia. Voi päättää, että ei lennä.

Velomobiili ei ole kaikkein huokein kulkupeli. Uutena se maksaa tuhasia euroja. Taskinen kertoo, että katetulla nojapyörällä on kuitenkin kosolti hyviä puolia. Pyörän huoltovälit ovat pitkät ja kylmilläkin keleillä pyörän uumenissa tarkenee polkea T-paidassa.

Suosittelemme