Naisten asema on ollut pelialan kuuma peruna viime vuosina, olipa puhe sitten naisista pelaajina tai osana pelien maailmoja. Tulikivenkatkuiseksi usein äityvässä väittelyssä kiistanaiheina ovat olleet muun muassa naispelaajien kohtaama vihamielisyys verkkopeleissä ja monien pelimaailmojen seksistisiksi väitetyt naiskuvat.
Sukupuolikysymyksen ympärillä käytävän keskustelun viimeisin erä käytiin elektronisen urheilun eli kilpapelaamisen kentällä, ja se alkoi suomalaisesta Assembly 2014 -tapahtumasta.
Kohu päätyi historialliseen tekoon, kun kilpapelaamisen kansainvälinen järjestö IeSF päätti julkisen paineen seurauksena avata maailmanmestaruuskisan miesten sarjan kaikille kilpailijoille.
Ei tyttöjä karsintoihin
Vuodesta 1992 järjestetty vuosittainen Assembly on lajissaan maailman suurimpia ohjelmoijien ja muiden tietokoneharrastajien kokoontumisia.
Tänä vuonna elokuun alussa järjestettävän Assemblyn yhteydessä pidetään digitaalisen keräilykorttipeli Hearthstonen karsintakilpailu, jonka voittaja lähetetään kisaamaan pelin maailmanmestaruudesta Azerbaidžanissa marraskuussa järjestettävään turnaukseen.
Kun Assembly tiedotti sivuillaan hyväksyvänsä karsintaotteluun ainoastaan miespelaajia, asiasta noussut kohu ylsi ulkomaisiin pelialan medioihin asti. Asiasta raportoi muun muassa brittiläinen PC Gamer -lehti.
Sukupuolisyrjintä pelikisassa ei kuitenkaan ollut ajatuksena lähtöisin Suomesta, vaan se perustui kansainvälisen International e-Sports Federation -järjestön sääntöihin.
– Paikallisten turnauksien järjestäjät joutuvat noudattamaan niitä. Muussa tapauksessa suomalaiset eivät olisi päässeet kansainvälisiin arvokisoihin. Tätä voisi verrata Sotshin olympialaisiin, joita jotkut halusivat boikotoida ihmisoikeuskysymysten vuoksi, kertoo Assemblyn pääjärjestäjä Pekka Aakko Yle Uutisille.
Sukupuolisarjoilla urheilulajiksi
IeSF-sääntöjen mukaan pelikilpailut oli jaettu miesten ja naisten sarjoihin, joissa kisataan osittain eri peleistä. Suomen karsintakilpailussa kisataan digitaalisessa keräilykorttipelissä nimeltä Hearthstone. Kyseinen peli löytyi maailmanmestaruuskilpailuissa ainoastaan miesten sarjasta, jolloin naisia ei voitu päästää karsintakilpailuun.
Kilpapelaamisessa naiset ja miehet ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla.
Assembly 2014 -järjestäjä Pekka Aakko
Pekka Aakon mukaan Assemblyn järjestäjät ovat aina vastustaneet kilpapelaamisen sukupuolijaottelua, joka on heidän mukaansa keinotekoista ja vailla todellisia perusteita. Suomalaiset kertovatkin lobanneensa IeSF:ää purkamaan sukupuolijaottelun jo ennen kohua.
– Pelaamisessa naiset ja miehet ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla, kuten dartsissa ja shakissa, Assemblyn pääjärjestäjä sanoo.
IeSF-järjestö perusteli kohun alkaessa päätöstään sillä, että eri sukupuolten sarjat helpottaisivat kilpapelaamisen hyväksymistä urheilulajiksi muiden joukossa dartsin ja shakin tapaan. Järjestö on hakenut jäsenyyttä urheilun kansainväliseen kattojärjestöön SportsAccordiin, jonka yhtenä pääsyvaatimuksena on naisurheilijoiden aseman edistäminen.
– Ymmärrämme miksi IeSF teki näin, mutta tämä ei mielestämme ollut oikea tapa hoitaa asiaa, Aakko sanoo.
Palaute käänsi kelkan
Suomen karsintasuunnitelmista saadun ankaran palautteen vuoksi IeSF päätti muuttaa sääntöjään. Järjestö päätti avata Azerbaidžanin mestaruuskilpailun miesten sarjan kaikille avoimeksi. Jatkossa pelissä kisataan siis kaikille avoimessa sarjassa ja sen rinnalla jatkavassa erillisessä naisten sarjassa.
– Meidän mielestämme tämä on hyvä juttu, tätähän me olemme tavoitelleet. Saimme toki rapaa niskaan tämän tapauksen takia, mutta voidaan sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin, Aakko toteaa.
Tehty ratkaisu ei kuitenkaan Aakon mukaan ole täydellinen. Erillisen naisten sarjan säilyttäminen kaikille avoimen sarjan rinnalla jakaa pelaajien mielipiteitä. Assemblyn järjestäjän mukaan paras ratkaisu olisi useamman eri sarjan perustaminen erilaisille taitotasoille, sukupuoleen katsomatta.
Erillinen naisten sarja voi kuitenkin Aakon mukaan olla toimiva työkalu naiskilpailijoiden kiinnostuksen herättämiseen, ja tästä on hänen mukaansa nähty hyviä esimerkkejä darts-lajin maailmasta. Erillinen naisten sarja myös riittänee tyydyttämään kansainvälisen järjestön Aasian ja Afrikan maiden jäsenjärjestöt, jotka Aakon mukaan ovat toivoneet naispelaamisen tukemista.
Naispelit valittiin pelaajamäärien mukaan
Naissarjan jatkuminen kaikille avoimen kisan rinnalla jättää ratkaisemattomaksi kysymyksen siitä, miksi naisten sarjassa kisataan eri peleistä kuin nyt avatussa miesten sarjassa. Esimerkiksi tappelupeleinä miehet pelasivat Ultra Street Fighter 4:ää ja naiset Tekken Tag Tournament 2:ta.
Jos palattaisiin vanhaan malliin, me joutuisimme todennäköisesti sanomaan, ettei haluta enää osallistua tähän.
Assembly 2014 -järjestäjä Pekka Aakko
– Ymmärtääkseni pelit oli valittu pelaajamäärien mukaan. Tekken on Aasian maissa ollut enemmän naisten suosiossa. Lisäksi täytyy muistaa että kaikki pelit eivät sovellu kilpapelaamiseen. Naispelaajia on nykyään yhtä paljon kuin miehiä, mutta he pelaavat erilaisia pelejä, arvioi Aakko.
IeSF:n päätös tulee Assemblyn järjestäjän mukaan melko varmasti kestämään myös Azerbaidžanin kisojen jälkeiseen tulevaisuuteen.
– Ei heillä ole enää varaa perääntyä. Jos näin kuitenkin kävisi ja palattaisiin vanhaan malliin, me Assemblyllä joutuisimme todennäköisesti sanomaan, ettei haluta enää osallistua tähän.
Assembly 2014 -tapahtuman Hearthstone-karsintakilpailu on nyt avattu kaikille halukkaille Suomen kansalaisille.