Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Tämäkin piti selvittää: Iisalmessa ratkottiin maailman tarkin löylynheittäjä

Erikoisten suomalaisten kesäkilpailuiden joukkoon saatiin uusi tulokas, kun Iisalmessa etsittiin maailman tarkinta löylynheittäjää. Myös neljä vuotta sitten saunomisonnettomuudessa julkisuuteen noussut "Sauna-Timo" Kaukonen koetti onneansa uudessa kilpailussa.

Mies heittää löylyä kiukaalle ulkona.
Kuva: Jukka Eskanen / Yle
Veli-Pekka Hämäläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuinka vaikeaa löylynheittäjän on osua ylälauteelta saunankiukaalle? Sitä selvitettiin tiistai-iltana Iisalmessa Löylyn tarkkuusheiton MM-kilpailuissa. Erikoinen kesäkilpailu oli osa maanantaina alkanutta Iisalmi Saunoo -tapahtumaa.

Kilpailijoiden tehtävänä oli heittää puolen minuutin aikana kolme kauhallista löylyä 1,8 metrin päässä olevaan kiukaaseen. Voittaja ratkaistiin sen perusteella, kuka sai jäämään eniten vettä kiukaassa olleeseen astiaan.

Osallistujat saivat yllättävänkin paljon analyysiä irti yksinkertaisen oloisesta kilpailusta aina löylykauhan varren ja kuupan välisestä kulmasta lähtien. Yksi osallistujista oli Jyri Paretskoi, joka sanoi lähteneensä kilpailuun "intensiivisen harjoitusjakson jälkeen".

On tullut heitettyä kaikenlaista: keihäänheittoa, saappaanheittoa, frisbeenheittoa, vedenheittoa, vaatteiden poisheittoa päältä, heittämistä ylipäänsä.

Jyri Paretskoi

– Heittäminen on ollut lähellä sydäntä. On tullut heitettyä kaikenlaista: keihäänheittoa, saappaanheittoa, frisbeenheittoa, vedenheittoa, vaatteiden poisheittoa päältä, heittämistä ylipäänsä. Se on hienoa, perusteli Paretskoi.

Löylynheittokilpailussa nähtiin myös "Sauna-Timo" Kaukonen, joka tuli tunnetuksi neljä vuotta sitten saunomiskilpailussa sattuneesta vakavasta onnettomuudesta. Hän sanoo viihtyvänsä löylyssä edelleen – ehkä jopa enemmän kuin ennen.

– Saunakilpailut ovat mun osalta unohdettu, mutta opiskelin saunaterapeutiksi ja teen lempeissä löylyissä hoitoja. Käyn päivittäin saunassa ja nautin siitä edelleen todella paljon, lahtelainen kertoo.

"Jos en osallistu, jää ehkä harmittamaan"

Jyri Paretskoi tunnusti pettyneensä karsintasuoritukseensa ja suunnitteli yrittävänsä ensi vuonna uudestaan. Timo Kaukosen kilpailuheitot osuivat miehen omasta mielestään hyvin, mutta maailmanmestaruuteen niillä ei sentään ylletty. Uuden lajin MM-titteli jäi Iisalmeen, Tommi Korpihallalle.

– Aamulla mietin, että jos en osallistu, jää ehkä harmittamaan. Päätin, että ehkä lähden niin ei tarvitse miettiä, olisinko voittanut vai en. Nyt sekin selvisi, Iisalmen Sanomien uutispäällikön pestistä kesälomalla oleva Korpihalla sanoi.

Ehkä nyt pitää ruveta säännöstelemään, että ei ole maailmanmestariheittoja ihan joka ilta.

Tommi Korpihalla

Tuore maailmanmestari tunnettiin jo kotioloissa tarkkana löylynheittäjänä, mutta nyt miehen taidot tiedetään muuallakin. Menestyksen salaisuus on ahkera saunominen ja kotisaunasta löytyvä kiuas, johon pitää heittää "suht tarkasti ja kaukaa". Kotioloissa Korpihalla on yleensä se, jonka vastuulla löylynheitto on.

– Mutta ehkä nyt pitää ruveta säännöstelemään, että ei ole maailmanmestariheittoja ihan joka ilta.

Kilpailijat kiittelivät ensimmäistä kertaa järjestetyn kilpailun olosuhteita. Korpihalla veikkasi, että kilpailusta tulee tulevaisuudessa todella hyvä tapahtuma, kunhan kaupunki ryhtyy sitä kehittämään.

Suosittelemme