Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Hääsuunnittelija tuo vaikka pingviinit juhliin – jos ne vain pääsevät

Yhä useampi pari kääntyy nykyisin häiden järjestelyissä ammattilaisen puoleen. Tamperelaisen hääsuunnittelijan Anu Beadlen allakka on tänä kesänä täpötäynnä - nyt alkaa olla jo kiire, mikäli mielii naisen apua ensi vuonna.

Hääsuunnittelija Anu Beadle morsiuspukukaupassa
Kuva: Päivi Solja / Yle
Päivi Solja
Avaa Yle-sovelluksessa

Erityisesti Amerikassa käytettävät hääsuunnittelijat ovat rantautuneet viime vuosina myös Suomeen. Yksi alalla toimivista on Anu Beadle, joka palasi kotikaupunkiinsa Tampereelle vuosi sitten.

– Tein aikaisemmin tapahtumasuunnittelua harrastuksena ja puolitosissani. Sain siitä hyvää palautetta ystäviltä ja tuttavilta ja päätin kokeilla hääsuunnittelua. Perustin yrityksen, ja sen jälkeen onkin ollut pelkkää nousukiitoa.

Anu Beadlen mukaan Tampereen seudulla toimii muutama hääsuunnittelija ja koko maassa toistakymmentä, joukossa "ainakin yksi" mies.

– Hääsuunnittelijoita kaivattaisiin erityisesti Pohjois-Suomeen; siellä toimii tietääkseni vain yksi alan yritys. Omista asiakkaistani suurin osa on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulta.

Lily Dream Wedding -hääpalvelua vetävä Anu Beadle voitti tänä vuonna hääalan ammattilaisten kilpailun Suomessa. Maailmanlistalla hän on 36:s.

– Alkuvuosi 2015 alkaa olla tässä vaiheessa varausten osalta täynnä, mutta vuoden loppupuolelta löytyy vielä vapaata. Kesää 2016 varataan jo myöskin kiivaasti.

Punainen lanka painottuu

Hääsuunnittelijan työpäivät vaihtelevat somistusten teosta asiakkaiden tapaamisiin ja budjettien laadintaan. Kesällä töitä riittää aamuvarhaisesta iltamyöhään.

– Esimerkiksi floristin kanssa mietitään yhdessä somistuksia ja kukka-asetelmia, ja asiakkaan kanssa käydään morsiusliikkeessä antamassa ammattilaisen arvio hääpuvusta.

Usein asiakkaat ovatkin huomattavasti tyytyväisempiä, kun joku esittää heille paremman vaihtoehdon.

Anu Beadle

Asiakkailla on monesti lapsuudesta periytyviä unelmia, jotka eivät välttämättä tosielämässä toteudu. Silloinkin etsitään yhdessä hääsuunnittelun "punaista lankaa".

- Joku haluaa vaikkapa hääpukuunsa röyhelöitä, jotka eivät kuitenkaan hänelle välttämättä sovi. Usein asiakkaat ovatkin huomattavasti tyytyväisempiä, kun joku esittää heille paremman vaihtoehdon.

Keskivertohäät maksavat Anu Beadlen mukaan tänä päivänä noin 8 000 euroa, mutta hintahaitari venyy lähinnä vieraiden määrän mukaan 5 000 eurosta 25 – 30 000 euroon.

– Mitä pienempi budjetti, sen enemmän hääsuunnittelija voi säästää rahaa asiakkaalle.

Sulhasella on asiaa

Häihin kuuluvat suuret tunteet, ja niistä pääsee hääsuunnittelijakin monesti osaksi. Häät ovat molempien juhla, ja kummankin toiveet toteutetaan. Anu Beadle muistuttaa, että myös sulhasella on mielipiteitä, jos häntä vain kuunnellaan.

Tapaamisen jälkeen morsiamet sitten soittavat minulle ja ihmettelevät sulhasen äkillistä innostumista.

Anu Beadle

– Morsian usein sanoo etenkin ensimmäisellä tapaamiskerralla, että sulhanen ei ole lainkaan kiinnostunut. Tapaamisen jälkeen morsiamet sitten soittavat minulle ja ihmettelevät sulhasen äkillistä innostumista. Ehkä syy on siinä, että ammattilainen kysyy myös sulhasen mielipidettä!

Hääsuunnittelija ei välttämättä ole varsinaisessa hääpäivässä mukana, mutta jotkut parit haluavat hänet paikalle huolehtimaan esimerkiksi aikataulusta. Moni pyytääkin häntä hyvin sopivaan virkaan eli seremoniamestariksi.

Erikoisiakin pyyntöjä on esitetty, ja aina niitä ei voida toteuttaa  - esimerkiksi pakanallisen juhlaseremonian järjestämisestä hääsuunnittelija joutui kieltäytymään, koska omat tiedot eivät siihen riittäneet.

– Ja jopa pingviinejä on kysytty, mutta ne olivat juuri silloin varattuja!

Häät ovat aina myös hääsuunnittelijalle ikimuistoisia. Anu Beadle tunnustaa liikuttuvansa kaikissa häissä, joihin hän on päässyt mukaan.

– On ihania häitä, joissa sulhanen on yllättäen opetellut laulamaan serenadeja, tai sosiaalisesta mediasta tuttuja tanssiesityksiä – tällaisia upeita juttuja saisi nähdä Suomessa enemmänkin.

Suosittelemme