Saksa voitti vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestaruuden. Saksa voitti loppuottelussa Argentiinan jatkoajan jälkeen 1-0 vaihtopelaaja Mario Götzen maalilla.
Saksa rikkoi voitollaan niin sanotuna uuden mantereen kirouksen. Joukkueesta tuli ensimmäinen Amerikan kaksoismantereella maailmanmestaruutta juhlinut eurooppalaisjoukkue.
MM-finaalin avausjakso oli intensiivinen ja vauhdikas. Saksa piti kenties hieman enemmän palloa, mutta Argentiina iski todella terävästi vastaan.
Ottelun ensimmäinen vaarallinen tilanne avautui Argentiinalle Saksan virheen seurauksena.
Toni Kroos puski huolimattomasti alaspäin tavoitellen maalivahti Manuel Neueria. Argentiinan Gonzalo Higuaín kyttäsi puolustuslinjan alapuolella ja pääsi nokikkain Neuerin kanssa. Argentiinalaisella olisi ollut tilaa edetä lähemmäs, mutta hän laukoi hätäisesti rangaistusalueen rajalta ohi maalin.
Avausjakson ikävin tilanne nähtiin, kun viime hetkillä Saksan avaukseen Sami Khediran tilalle noussut Christoph Kramer löi kasvonsa kovalla vauhdilla tilanteeseen tulleen Argentiinan Ezequiel Garayn olkapäähän. Kramer jatkoi peliä hetken aikaa, mutta jätti kymmenisen minuutin päästä kentän varsin sekavan näköisenä ja Andre Schürrle juoksi tilalle.
30. minuutilla Higuaín luuli jo vieneensä Argentiinan johtoon. Ezequiel Lavezzi lähetti oikealta mainion maalin eteen kiertäneen keskityksen, jonka kärkimies ohjasi verkkoon. Higuaín lähti jo tuulettamaan villisti, mutta linjamies oli liputtanut tilanteen oikeutetusti paitsioksi, eikä osumaa hyväksytty.
Seuraavaksi pääsi yrittämään Saksa. Thomas Müller ohitti vahvalla juoksullaan Argentiinan Pablo Zabaletan vasemmalla, eteni päätyyn ja käänsi takaviistoon. Andre Schürrle haki laukauksellaan etukulmaa, mutta Argentiinan maalivahti Sergio Romero torjui.
40. minuutilla Argentiinan Lionel Messi osoitti nopeutensa ja juoksi oikealla laidalla karkuun Saksan Mats Hummelsilta. Messi kavensi kohti maalia, mutta tilanteen loppuun saakka pelannut Hummels liukui väliin. Pallo jäi pyörimään Saksan maalin edustalle, josta Jérôme Boateng liukui sen pois.
Saksan maali oli todella lähellä aivan avausjakson viimeisillä hetkillä. Toni Kroos antoi kulmapotkun oikealta ja vapaaksi liikkunut Benedikt Höwedes puski voimalla tolppaan.
Argentiina aloitti toisen jakson terävästi. Lucas Biglian syöttö tavoitti Messin puolustuslinjan selustasta. Messi haki sijoituksellaan takakulmaa, mutta pallo kiersi vain hieman ohi maalin.
Saksan maalivahti Manuel Neuer osoitti pelin lukutaitojaan jakson puolivälissä. Argentiinan Gonzalo Higuaín tavoitteli pystypalloa, mutta Neuer tuli vastaan täydellä höyryllä ja selvitti tilanteen nyrkkeillen. Maalivahti törmäsi tilanteessa rajusti Higuaíniin, jonka vuoksi argentiinalainen protestoi rajusti.
Saksa hallitsi toisen jakson loppua, mutta onnistui luomaan vain puolittaisia tilanteita. Brasilian kisoissa MM-historian kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi noussut Saksan Miroslav Klose otettiin vaihtoon 88. minuutilla, jolloin koko Estadio de Maracanãlle saapunut yleisö osoitti suosiota seisten.
Joukkueet eivät onnistuneet tekemään maaleja varsinaisella peliajalla, joten edessä oli jatkoaika.
Saksa loi jatkoajan ensimmäisen vaarallisen tilanteen. Schürrle pääsi laukomaan rangaistusalueen kulmilta, mutta Sergio Romero torjui kohti tulleen vedon.
Argentiinan mahdollisuus osui vaihtopelaaja Rodrigo Palaciolle. Marcos Rojo lähetti vasemmalta oivallisen keskityksen, mutta Palacion rinnalla suoritettu haltuunotto karkasi hieman pitkäksi. Argentiinalainen yritti vielä nostaa yli vastaan tulleen maalivahti Neuerin, mutta yritys epäonnistui.
Saksa teki maailmanmestaruuden ratkaisseen maalin jatkoajan toisella puoliskolla. Schürrle teki vahvan juoksun vasemmalla ja lähetti oivallisen keskityksen maalille. Toinen vaihtopelaaja Mario Götze otti pallon loistavasti rinnallaan haltuun ja laukoi suoraan ilmasta takakulmaan.
Argentiina ei enää ennättänyt käynnistää kunnon kiriä ja Saksa pääsi juhlimaan vuoden 2014 maailmanmestaruutta.