Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Vihreiden varapuheenjohtaja: Harjavallan nikkelipäästö seuraus ympäristön alistamisesta teollisuudelle

Anne Bland (vihr.) sanoo, että ympäristöviranomaisilla on aivan liian vähän resursseja teollisuuden valvomiseen. Tämä näkyy hänen mukaansa esimerkiksi Satakunnassa kahden joen, Kokemäenjoen ja Eurajoen, päästöissä.

Kuolleita simpukoita Kokemäenjoen rannassa.
Kuolleita simpukoita Kokemäenjoen rannassa. Kuva: Jari Pelkonen / Yle
Antti Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

Vihreiden varapuheenjohtaja, huittislainen Anne Bland pitää ympäristöhallinnon uudistusta merkittävänä osasyyllisenä viime aikoina teollisuudessa sattuneisiin ympäristöonnettomuuksiin.

Bland nostaa esille sekä Norilsk Nickel Harjavallan runsaan viikon takaisen nikkelipäästön että Eurajoen jätevedenpuhdistamon ohijuoksutukset.

Harjavallassa pääsi Kokemäenjokeen metallitehtaalta 66 tonnia nikkeliä ja runsaasti muita metalleja. Eurajoki puolestaan on ollut useita kertoja käyttökiellossa, koska muun muassa teollisuuden vesiä puhdistava JVP Eura on juoksuttanut puhdistamon ohi käsittelemätöntä jätevettä.

– Meiltä puuttuu valvovilta Ely-keskuksilta rahoitusta. Työ- ja elinkeinoministeriön pitäisi miettiä, alistetaanko ympäristö bisnekselle ja teollisuudelle vai lisätäänkö rahoitusta valvontatyöhön. Tällä hetkellä ympäristörikosten tapahtuessa ollaan aika kädettömiä, Bland sanoo.

"Ei pelkkä yksittäistapaus"

Bland katsoo, että kyse ei ole enää yksittäistapauksista, vaan ongelmia ilmenee jatkuvasti eri puolilla Suomea. Yhtenä pahimmista esimerkeistä hän nostaa esille Talvivaaran kaivoksen valvonnan ongelmat.

Päätöksentekoa on hajautettu, ja valvontaprosessi on hämärtynyt.

Vihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland

– Päätöksentekoa on hajautettu, ja valvontaprosessi on hämärtynyt. Toivon, että nyt saataisiin välineitä, joilla yritykset saadaan vastuuseen. Myös Norilsk Nickelin on kannettava tässä asiassa täysi vastuu ja korvattava joen elvyttäminen. Tämä voisi olla esimerkki korvausvastuusta, Bland sanoo.

Ely-keskus on jo ilmoittanut tekevänsä Harjavallan päästöstä tutkintapyynnön. Vihreiden Anne Bland toivoo, että ympäristörikosasioissa saataisiin Suomessa mahdollisuus myös ryhmäkanteeseen.

Alistetaanko ympäristö bisnekselle ja teollisuudelle?

Vihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland

Harjavallan nikkelipäästön seurauksista ei ole vielä varmaa tietoa. Viikonloppuna paljastuneiden simpukkakuolemien yhteyttä päästöön tutkitaan parhaillaan.

Ely-keskus on suosittanut, että jokivettä ei käytettäisi, kun taas Porin ympäristöviranomaiset eivät näe syytä Kokemäenjoen käyttökieltoihin.

Suosittelemme sinulle