Yrityssaneeraukseen hakevalla kultakaivosyhtiö Nordic Minesilla on velkaa lähes 130 miljoonaa euroa.
Noin puolet summasta on peräisin kaivosyhtiön ruotsalaiselta emoyhtiöltä, joka on myös antanut Raahen kaivokselle yli 30 miljoonan euron pääomalainan.
Rahoituslaitoksille Nordic Mines Oy on velkaa noin 45 miljoonaa euroa. Osto- ja muita velkoja on kertynyt noin 17 miljoonaa euroa.
Kaivosyhtiö suunnittelee maksavansa takaisin veloistaan noin 15 miljoonaa euroa.
Raahen kultakaivos työllisti saneerausmenettelyn alkaessa viime vuonna yli 130 työntekijää. Nyt töissä on alle 20 henkilöä.
Raahessa pari vuotta kultaa kaivaneen kaivosyhtiön saneerausohjelmaehdotus on julistettu suurelta osin salaiseksi. Oulun käräjäoikeuden päätöksen mukaan tässä vaiheessa käsittelyä ei julkaista esimerkiksi yhtiön varallisuutta, eikä saneerausohjelman budjettia.