Hyppää sisältöön

Jätekampanja keräsi 40 000 kiloa vaarallisia jätteitä

Jäteyhtiö Rouskiksen kesäkampanja on saavuttanut huiman tuloksen. Yli tuhat kävijää toi mukanaan tuhansia kiloja jätteitä. Keräys jatkuu ympäri vuoden.

Kuva: Arja Lento / YLE
Minna Rosvall

Jätehuoltoyhtiö Rouskis on kerännyt touko-heinäkuun aikana yli 40 000 kiloa vaarallisia jätteitä. Rouskis järjesti kahdeksan vaarallisten jätteiden kiertävää keräystä Salossa, Paimiossa, Sauvossa ja Kemiönsaaressa.

Eniten alueen asukkaat toivat maalijätettä, jota kerättiin yli 13 000 kiloa. Kävijöitä kierroksilla oli yli tuhat ja jätettä kertyi noin 35 kiloa per kävijä.

Kierrosten aikana Rouskis keräsi vaarallisia jätteitä myös Salon ja Paimion yläkouluista ja lukioista. Kuudesta koulusta jätteitä kerättiin yhteensä 185 kiloa.

Vaarallisia aineita voi kierrättää ilmaiseksi ympäri vuoden

Rouskiksen alueen asukkaat ja mökkiläiset voivat tuoda ilmaiseksi jokavuotisiin kiertäviin keräyksiin kodeissa syntyviä vaarallisia jätteitä. Tavallisimpia vaarallisia jätteitä ovat muun muassa öljyt, maalit, liuottimet, akut, paristot, loisteputket, energiansäästölamput ja lääkkeet.

Kaikki Rouskiksen jäteasemat ottavat vastaan vaarallisia jätteitä ilmaiseksi ympäri vuoden.

Rouskis on vuonna 1992 perustettu Salon, Paimion, Kemiönsaaren ja Sauvon kuntien omistama jätehuoltoyhtiö.

Suosittelemme sinulle