Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Rautaruukki on nyt SSAB:n

Teräsvalmistajien yhdistyminen saatiin tiistaina virallisesti päätökseen.

Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Rautaruukin työntekijät ovat tästä päivästä lähtien virallisesti SSAB:laisia. Ruotsalainen SSAB ja Rautaruukki yhdistyivät virallisesti tänään tiistaina 29. heinäkuuta.

Yhdistymisaikeista kerrottiin tammikuussa. Jo tuolloin ilmoitettiin, että uuden yhtiön pääkonttorin kotipaikka on Ruotsi. Heinäkuussa julkistettu uusi johtoporras on niin ikään voittopuolisesti Ruotsista.

Yhtiöllä on kolme suurta tuotantolaitosta Ruotsissa sekä suomalaiset tehtaat Raahessa ja Hämeenlinnassa.

Suosittelemme sinulle