65 kilometriä ja 22 tuntia. Nämä luvut lohjalainen Tuomas Kaario muistaa todennäköisesti loppuikänsä. Maanantaina hänestä tuli ensimmäinen, joka on ylittänyt Suomenlahden ilman märkäpukua. Uintimatkan pituus oli 65 kilometriä ja aikaa siihen kului 22 tuntia.
Kaario aloittu uintiurakkansa Virosta myöhään sunnuntai-iltana. Yhdeksän tunnin jälkeen hän oli varma, ettei jaksa loppuun asti.
– Siinä vaiheessa kehosta loppuivat hiilihydraatit, ja keho alkoi syödä omaa lihasta. Siitä tuli kammottavat kivut. Ajattelin, että nousen huoltoveneeseen ja sanon, että tämä on ihan mahdotonta, kertoo aamu-tv:ssä vieraillut Kaario.
Jostain Kaario kuitenkin löysi energiaa. Uiminen jatkui vielä 13 tunnin ajan, kivuista huolimatta.
– En tiedä, mistä se voima loppuun asti jaksamiseen löytyi. Se oli todellinen mielen voitto lihasta.
Samoihin aikoihin muiden kipujen kanssa Kaario alkoi kärsiä myös rintarangan lukosta: silmät eivät pysyneet auki ja rintaa puristi.
– Pelästyin, että kuolen. Sitten tajusin, että kyseessä on rintarangan lukko. Onnistuin naksauttamaan sen auki ja olo helpottui, kertoo Kaario, jolla on myös osteopaatin koulutus.
Henkisesti raadeltu olo
Vaikka fyysinen ponnistus oli valtava ja kivut kovat, sanoo Kaario henkisen puolen olevan kaikkein raskain.
– Nyt kun uinnista on vähän aikaa, on fyysinen olo ihan hyvä. Henkisesti on kuitenkin edelleen aika raadeltu olo.
Vaikka huoltojoukkojen vene kulki koko ajan Kaarion vierellä ja antoi säännöllisesti ruokaa ja juomaa, oli uimari silti yksin.
– Ensimmäiset viisi tuntia uin pilkkopimeässä. Siinä joutuu pitämään pään hyvässä kunnossa, kun ympärillä ei ole mitään muuta kuin vettä, Kaario sanoo.
Samoin kuin keho tarvitsee aikaa suorituksesta toipumiseen, sitä tarvitsee myös mieli.
– Uinnin jälkeen mieli on aina yhtä tunnemyrskyä. Varsinkin onnistuneen uinnin jälkeen mieli käy läpi niitä pelkotiloja, joita uinnin aikana on ollut. Englannin kanaalin ylityksen jälkeen meni puoli vuotta ennen kuin mieli pääsi tasapainoiseen olotilaan.
Henkisen toipumisen seuraaminen on raskasta myös lähipiirille.
– Suvusta ja lähipiiristä suurin osa on iloisia ja ylpeitä saavutuksista. Totta kai on myös huolestuneisuutta. Vaimo on aina mukana, ja varsinkin uinnin jälkeiset olotilat voivat olla ihottavia katsella, Kaario kertoo.
Henkilökohtainen olympiamitali
Kaarion kehoi reagoi uintisuoritukseen viivellä.
– Olin ollut maissa noin tunnin ja mielestäni oli ihan ok. Sitten alkoi poikaa pyörryttämään. Makasin pellon reunassa jalat kohti taivasta. Kotona rupesi oksettamaan ja sitä jatkui pitkään. Olin ihan finaalissa.
Kaario ei muista rantautumisesta kovinkaan paljoa. Hänelle on kerrottu, että hän oli rantauduttuaan julistanut, ettei aio enää koskaan laittaa uimahousuja jalkaan. Nyt miehen mieli on kuitenkin toinen.
– Nyt on sellainen olo, että voisin mennä uimaan. Mutta ihan heti en ala treenata.
Seuraavaa uintikohdetta ei ole vielä tiedossa.
– Haaveita on, ja ajatuksia, mutta ei tavoitteita. Tai sellainen tavoite on, että olisin vuoden vaihteeseen mennessä normaalipainoinen. Lihotin Suomenlahden ylitystä varten aika paljon.
Kivuista ja lisäkiloista huolimatta Kaario on tyytyväinen siihen, että lähti ylittämään Suomenlahtea.
– Tätä tehdään ihan siitä mahdollisuudesta, että on mahdollista ottaa selvää, onko se mahdollista. Tässä tapauksessa se oli mahdollista. Tämä on henkilökohtainen olympiamitalini.