Lähes kaikki hotellit ottavat nykyään vastaan koiria tai muita lemmikkieläimiä. Esimerkiksi Kuopiossa osa hotelleista on viikonloppuna "täynnä koiria", kun kaupungissa alkaa suuri kansainvälinen koiranäyttely Sawo Show.
Noin kymmenen euron vuorokausi- tai kertamaksulla koirat saavat nauttia hotellimajoituksesta omistajiensa kanssa. Monet hotellit tarjoavat koirille myös muita palveluja.
– Meillä on lemmikeille tarjolla muun muassa omat pyyhkeet sekä juomakuppeja. Aikaisemmin lemmikeille on annettu myös herkkupusseja, kertoo hotellinjohtaja Kristiina Hartikainen Hotel Atlaksesta.
Sokos-hotelleissa lemmikeille puolestaan jaetaan yllätyspussukat saapumispäivänä. Tähän asti lemmikkien majoittumista ei Sokos-hotelleissa ole juuri mainostettu, mutta suunnitelmissa on myydä hotelliin jatkossa myös erillisiä lemmikkipaketteja.
Lemmikkejä kuljetetaan mukana myös esimerkiksi työmatkoilla.
Niina Tossavainen
Hotelleissa on huomattu, että ihmiset matkustavat yhä enemmän lemmikkiensä kanssa, ja tämän vuoksi matkaajille halutaan tarjota aiempaa parempia palveluja. Monissa hotelleissa lemmikit ovat tervetulleita lähes kaikkiin huoneisiin, ainoastaan pari kerrosta on varattu allergiahuoneille.
– Lemmikit ovat aina olleet tervetulleita hotelliin, mutta viime aikoina palveluja on selvästi lisätty. Nyt on menossa sellainen trendi, että ihmisillä on paljon lemmikkejä ja niitä kuljetetaan mukana myös esimerkiksi työmatkoilla, kertoo Sokos Hotel Puijonsarven hotellipäällikkö Niina Tossavainen.
Koirien kohtelu muuttunut hotelleissa
Myös kuopiolainen 8,5-vuotiaan jackrussellterrierin omistaja Heli Laitinen on huomannut hotellien suhtautumisen lemmikeihin muuttuneen viime vuosina. Laitinen on reissanut koiransa kanssa pitkin Suomea ja yöpynyt monissa hotelleissa.
– Vuosien aikana tilanne on parantunut. Parasta on ollut, kun koira on saanut pienen oman huomionosoituksen hotellilta: herkun tai oman pyyhkeen tai kun ei erikseen ole veloitettu koirasta. Tällainen kohtelu on lisääntynyt. Silloin tuntee olevansa tervetullut lemmikin kanssa, Laitinen kertoo.
Silloin kun Laitisen koira oli vielä taskukokoinen, sitä ei saanut viedä Kuopiossa ulkoterassille taskussa. Nykyään tilanne on toinen muuallakin Suomessa.
Ennen lemmikinomistajat laitettiin automaattisesti tupakoiville tarkoitettuihin huoneisiin, vaikka eihän eläimet polta.
Kristiina Hartikainen
– Billnäsin ruukissa meidät vietiin terassin parhaille paikoille. Siellä oli myös otettu ensimmäisinä paikkoina Suomessa koiramenut, ja koiran sai viedä ravintolaankin.
Myös Kuopion Hotel Atlaksen johtaja Kristiina Hartikainen muistelee, että lemmikinomistajia on kohdeltu joskus hyvinkin eri tavalla.
– Ennen oli tapana, että lemmikinomistajat laitettiin automaattisesti tupakoiville tarkoitettuihin huoneisiin, vaikka eihän ne eläimet polta. Tämän vuoksi moni lemmikinomistaja kysyy yhä savutonta huonetta, vaikka meillä kaikki huoneet ovat savuttomia.
Lemmikeille ja lemmikinomistajille pyritään hotelleissa varaamaan huone alimmista kerroksista ja mahdollisimman läheltä uloskäyntiä. Lemmikkejä voidaan majoittaa kerrallaan yllättävän paljon.
– Jos vaan huoneita on vapaana, lemmikkejä voidaan ottaa noin 80 huoneeseen. Osa kerroksista on kuitenkin kokonaan vapautettu eläimistä, kertoo Sokos Hotel Puijonsarven hotellipäällikkö Niina Tossavainen.
Hotellit suosittelevat, että esimerkiksi koira-allergikon kannattaa varauksen yhteydessä mainita allergiasta.
Sawo Show tuo tuhansia tassuja Kuopioon
Tänä viikonloppuna monissa Kuopion hotelleissa vilisee erityisen paljon tassuja, kun kansainvälinen koiranäyttely Sawo Show tuo kaupunkiin tuhansia koiria. Esimerkiksi Hotel Atlas on hotellinjohtajan mukaan viikonloppuna täynnä koiria.
Hotelleista voi vielä löytää yksittäisiä peruutuspaikkoja. Hotelli Jahtihovin yrittäjä Raili Pekkanen arvioi, että moni koiranomistaja on voinut jäädä ilman majoitusta Kalevan kisojen takia.
– Kalevalan kisoihin majoitukset varattiin jo puoli vuotta sitten ja moni koiranomistaja on herännyt liian myöhään majoituksen etsintään, Pekkanen arvioi.
Jahtihovi ei majoita näyttelykoiria, koska yritys keskittyy opaskoirien koulutukseen ja palvelukoirien vilinä riittää tällä hetkellä yrittäjille.
Moni koiranomistaja on herännyt liian myöhään majoituksen etsintään.
Raili Pekkanen
Koiravieraita majoittaa viikonloppuna esimerkiksi Tahkon lemmikkihotelli, jossa vielä torstaina oli pari huonetta vapaana. Suurin osa huoneista varattiin jo viikkoja sitten. Majoitusta tarjotaan myös Sorsasalossa asuntovaunuille ja -autoille.
Sawo Show kerää viikonloppuna Kuopioon lähes 11 000 koiraa kymmenestä eri maasta. Tänä vuonna esillä on erityisen paljon ulkomailta tulleita koiria, pääasiassa Pohjoismaista. Tapahtumaan odotetaan 25 000 kävijää.
Koiran kanssa matkustavalle kelpaa usein vaatimattomampikin majoitus, kertoo koiransa kanssa reissannut Heli Laitinen.
– Hotellin lähellä voisi olla lenkkimahdollisuus ja huoneessa jääkaappi, johon koiran ruoat voi laittaa. Mutta eniten arvostan hyväksyvää asennetta.