Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Google dominoi maailman älypuhelimarkkinoita – jo 85 prosenttia myydyistä älypuhelimista Androideja

Googlen osuus on kasvanut Applen ja Microsoftin kustannuksella, selviää Strategy Analytics -laitoksen markkinatutkimuksesta. Androidin menestyksen salaisuutena on vahva ote Aasian ja Afrikan edullisten älypuhelinten markkinoista.

Android-pohjaista käyttöjärjestelmää käyttävä Nokia XL -puhelin.
Android-pohjaista käyttöjärjestelmää käyttävä Nokia XL -puhelin esiteltiin Barcelonan mobiilitekniikkamessuilla 24. helmikuuta 2014. Kuva: Toni Albir / EPA
Lassi Lapintie
Avaa Yle-sovelluksessa

Googlen Android-käyttöjärjestelmä on vahvistanut asemaansa älypuhelinten hallitsevana käyttöjärjestelmänä.

Strategy Analytics -konsulttiyrityksen markkinatutkimuksen mukaan kuluneella vuosineljänneksellä maailman kaikista myydyistä älypuhelimista 84,6 prosenttia käytti Googlen Android-käyttöjärjestelmää. Tutkimuksesta raportoi muun muassa tietokonealan julkaisu PCWorld.

Googlen markkinaosuus kasvoi Applen ja Microsoftin kustannuksella. Applen iPhone-puhelinten osuus kaikista myydyistä älypuhelimista oli 11,9 prosenttia, eli 1,5 prosenttia vähemmän kuin samalla aikavälillä edellisvuonna, jolloin osuus oli 13,4 prosenttia.

Android-puhelimia myytiin vuosineljänneksen aikana yhteensä noin 250 miljoonaa kappaletta, eli yli 7 kertaa enemmän kuin Iphoneja, joita myytiin raportin mukaan noin 35 miljoonaa kappaletta.

Strategy Analyticsin mukaan Androidin menestystä selittää halpojen älypuhelinten kasvanut kysyntä Aasian ja Afrikan markkinoilla, joilla Googlen asema on vahva. Älypuhelinmarkkinat kokonaisuutena kasvoivat 27 prosentilla vuodessa yhteensä lähes 300 miljoonaan maailmanlaajuisesti myytyyn puhelimeen.

Toisin kuin Apple, Google ei varsinaisesti omista kehittämäänsä käyttöjärjestelmää, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin ja on siten maksuton puhelinvalmistajille. Androidin tavaramerkki ja monet siihen liittyvät Googlen palvelut ovat kuitenkin yhtiöltä lisenssin kautta hankittavia tuotteita.

Uutista korjattu 5.8.2014. Android ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä Googlen omaisuutta, koska käyttöjärjestelmä perustuu avoimeen lähdekoodiin.

Suosittelemme sinulle