Pimeät taksit ovat lisääntyneet Pohjois-Karjalassa. Komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista kertoo, että viime vuoden alusta lähtien luvattomista takseista on tehty 15 rikosilmoitusta maakunnassa. Joutjärven mukaan luku kertoo vain pienen osan todellisesta pimeiden taksien määrästä.
– Todellista määrää on vaikea tietää, mutta selvästi ilmiö on lisääntynyt viimeaikoina. Luvattomia takseja on niin isoissa kuin pienissäkin kaupungeissa. Helsingissähän tätä toimintaa on ihan eri mittakaavassa, Joutjärvi sanoo.
Joutjärvi muistuttaa, että luvaton taksiliikenne on harmaata taloutta, joka on pois taksiyrittäjien kukkarosta ja valtion verotuloista.
– Luvattoman taksin voi rinnastaa varastetun tavaran ostamiseen netistä. Moni tietää senkin olevan laitonta, mutta ostaa tavaroita silti. Sama on luvattomissa takseissa. Kyllähän varmasti lähes kaikki tietävät, että taksiliikenne Suomessa on luvanvaraista toimintaa, komisario Sami Joutjärvi pohtii.
Ongelmaan vaikea puuttua
Luvattomien taksien ongelmaan on kuitenkin hyvin vaikea puuttua. Nykyisellään pimeän taksin kuljettaja tai asiakkaita hankkiva henkilö voidaan tuomita sakkorangaistukseen. Matkustaja ei syyllisty rikokseen.
– Varmaan ongelmaan olisi helpompi puuttua, jos rangaistuksia kovennettaisiin ja valvontaresursseja lisättäisiin. Ongelma vaatii myös muutosta ihmisten asenteissa. Pitäisi ymmärtää, että tämä on samalla tavalla harmaata taloutta kuin esimerkiksi rakennusalalla, Joutjärvi sanoo.
Varmaan ongelmaan olisi helpompi puuttua, jos rangaistuksia kovennettaisiin ja valvontaresursseja lisättäisiin.
Sami Joutjärvi
Joutjärvi kertoo, että esimerkiksi Facebookissa on näkynyt luvattomien taksien markkinointia puhelinnumeroineen. Poliisi on näihin puuttunut soittamalla.
– Olemme soittaneet numeroihin ja kertoneet, että kyseessä on laiton toiminta. Näin asiaa pystyy jonkin verran estämään ennakolta.
Bensarahat saa maksaa
Luvaton taksi ei suinkaan tarkoita sitä, että kaverille ei voisi kyydistä maksaa bensarahoja. Summissa puhutaan aivan eri luokista.
– Jos esimerkiksi Joensuun keskustasta kyyditään Rantakylään, niin todellinen bensaraha olisi euro tai kaksi. Mutta jos summa nousee 10-20 euroon, niin kyllä se jo silloin on luvatonta taksiliikennettä, komisario Sami Joutjärvi kertoo.
Poliisi myös muistuttaa, että pimeässä taksissa on myös suuremmat riskit joutua myös muiden rikosten uhriksi.
– Pimeissä takseissa on luvallisia takseja huomattavasti suurempi riski joutua esimerkiksi maksamaan ylimääräistä hintaa, joutua pahoinpidellyksi tai omaisuusrikoksen kohteeksi, Joutjärvi sanoo.