Hyppää sisältöön

Video: Tandemhyppy taivaalta - Katso huikea 3000 metrin pudotus

Toimittajamme hyppäsi tandemhypyn laskuvarjolla. Huikea hyppy tallentui tandemhyppymestarin kädessä olevalle videokameralle.

Klaudia Käkelä hyppää tandemhypyn laksuvarjolla, mestarina Olli-Pekka Luomajoki
Tandemhyppy tarjoaa kokemattomallekin mahdollisuuden kokeilla laskuvarjohyppäämistä kilometrien korkeudesta. Hyppää Yle Etelä-Karjalan toimittaja Klaudia Käkelän matkaan, kun hän kokeili ensimmäistä kertaa tandemhyppyä Olli-Pekka Luomajoen opastuksella.

Yle Etelä-Karjalan toimittaja Klaudia Käkelä toteutti pitkäaikaisen haaveensa, kun hän hyppäsi laskuvarjohypyn kolmesta kilometristä. Yksin Käkelän ei onneksi tarvinut hypätä, vaan hänen selkäänsä köytettiin kokenut tandemhyppääjä Olli-Pekka Luomajoki.

Matka taivaalle taitettiin 1960-luvun puolivälissä rakennetulla koneella, joka on Luomajoen sanojen mukaan "uutta vastaavassa kunnossa". Moottorissa tosin on enemmän tehoja kuin viisikymmentä vuotta sitten. Hyppykorkeuteen päästiin noin parinkymmenen minuutin nousun jälkeen.

Tandemhypyssä varsinaisen työn tekee "mestari" eli hyvin kokenut laskuvarjohyppääjä, joka on saanut erityisen koulutuksen tandemhyppyyn. Mestari ponnistaa itsensä ja kyytiläisen koneesta ja vatsaa kouraiseva pudotus voi alkaa.

Vapaapudotus kestää alle minuutin, jonka jälkeen laskuvarjo avataan ja leijaillaan parin kilometrin matka takaisin maan pinnalle. Mestari antaa yleensä myös hyppääjän kokeilla laskuvarjon ohjaamista.

Suosittelemme sinulle