Kaikki eivät mahdu iltapäiväkerhoon – mistä tietää, pärjääkö lapsi yksin kotona?

Osa vanhemmista havahtuu vasta koulujen alkaessa hakemaan lapselleen paikkaa iltapäiväkerhoissa. Myöhäiset hakemukset johtuvat muuttuneista elämäntilanteista, mutta myös siitä, että kaikki vanhemmat eivät ole tiedostaneet tarvetta ajoissa.

– Varsinkin jos on ensimmäinen lapsi, se on ihan luonnollistakin, sanoo Siilinjärven sivistystoimenjohtaja Kari Mustonen.

Lastenpsykiatrian asiantuntijan mielestä kenenkään vanhemman ei kannata lähtökohtaisesti laskea sen varaan, että ekaluokkalainen lapsi olisi kotona yksin iltapäivät. Toiselle luokalle tultaessa isompi osa lapsista pärjää jo yksikseen, mutta toisaalta vielä kolmasluokkalaisissakin lapsissa on sellaisia, jotka tarvitsevat vanhemman ihmisen tukea.

– Siinä ei tarvita leikittäjää, vaan turvaksi aikuinen ihminen: naapurin täti tai vähintäänkin vanhemmat puhelimen kautta tavoitettavaksi, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Outi Heiskanen Kuopiosta sanoo.

Heiskasen mukaan ekaluokkalainen on vielä kovin lähellä aikaa, jolloin sadut mörköineen olivat totta. Varsinkin herkillä lapsilla, joilla on voimakas mielikuvitus, yksin oleminen voi nostaa esiin pelkoja.

– Usein yksin ollessa haetaan tekeminen televisiosta tai videopeleistä. Telkkari ei ole kuitenkaan lastenhoitaja. Aika kuluu varmasti, mutta se ei poista pelkoja.

Herkkien lasten lisäksi jotkut eka- tai tokaluokkalaiset saattavat olla niin vilkkaita, että heidänkään ei kannata olla kotona ilman vanhempaa väkeä. Tällöin kysymys ei ole peloista, vaan vanhemmat joutuvat jännittämään sitä, tyhjenevätkö kaapit ja meneekö hella päälle ylivilkkaan lapsen käsittelyssä.

Mistä sitten tietää, onko pieni lapsi valmis viettämään aikaa yksin kotona koulun jälkeen? Se on veteen piirretty viiva, sanoo erikoislääkäri Outi Heiskanen.

– Vanhempien kannattaa seurata lasta: onko hän arasteleva ja pelkääväinen. Ja ilman muuta keskustellen. Vanhempien kannattaa kysyä lapselta, miltä tuntuisi olla kotona yksin iltapäivällä; onnistuuko matka koulusta kotiin yksin, onnistuuko oven aukaiseminen ja muuta, hän luettelee.

Toisaalta lapsi ei välttämättä anna todenmukaista vastausta pärjäämisestään. Heiskasen mukaan ajan henkeen kuuluu, että lapsilta odotetaan itsenäistymistä hyvin nopeasti ja myös lapset saattavat odottaa sitä itseltään.

– Jos lapselta kysytään, pelottaako vaikka jokin peli, hän sanoo että "ei varmasti pelota", vaikka pelottaisikin.

Vanhempien puolesta on Heiskasenkin mielestä tärkeää antaa lapselle viesti siitä, että aina ei tarvitse olla reipas.

Kuopion Kurkimäen koulussa iltapäiväkerholle on kova tarve, sillä maalaiskoulussa monen oppilaan vanhemmilla on pitkä työmatka. Keskimäärin joka toinen eka- tai tokaluokkalainen jää koulun jälkeen kerhoon ja esimerkiksi tänään osa lapsista vietti kerhossa neljä tuntia. Sen jälkeen lapset lähtevät kotiin odottamaan vanhempia tai jäävät koulun kirjastoon odottamaan heitä.

Eka- ja tokaluokkalaisista Smolanderin sisaruksista vanhempi Joosua kertoo pitävänsä kerhossa eniten pihalla olemisesta ja pelien pelaamisesta sisällä. Hän itse vakuuttaa osaavansa olla jo yksin kotona tarpeen tullen; sen sijaan pikkusisko Kerttu tunnustaa tarvitsevansa kotona vanhempia.

– Ei siinä tarvitse osata tehdä muuta kuin odottaa... ja syödä, Joosua sanoo.

Kuopiossa on tehty linjaus, että kaikille ekaluokkalaisille ja myös erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille järjestetään paikka iltapäivätoimintaan. Tavoite on myös täyttynyt: jonossa on ainoastaan tokaluokkalaisia. Lastenpsykiatrian erikoislääkärin Outi Heiskasen mielestä ratkaisu on oikea – tosin hän arvioi, että kaikissa kunnissa yhtä hyvään tilanteeseen ei ole päästy.

– Osalla kunnista on vaikea järjestää tokaluokkalaisille iltapäivätoimintaa. Minusta kunnissa kannattaisi kiinnittää siihen huomiota, koska moni tokaluokkalainen ei ole vielä valmis olemaan yksin kotona. Kunnat voisivat myös ehkä muistuttaa tästä vanhempia, Heiskanen miettii.

Iltapäiväkerhot on tarkoitettu etupäässä eka- ja tokaluokkalaisille.