Ympäri Suomea kuuluvaa paikallisradio Järviradiota kiinnostaa yhteistyö Venäjä tänään -yhtiön kanssa. Järviradion ohjelmapäällikkö Markku Mäenpää perustelee kiinnostusta tarjota yhteistyön kättä venäläisyhtiölle sillä, että venäläisten tuottamat suomenkieliset uutiset laajentaisivat ja monipuolistaisivat uutistarjontaa Suomessa.
Hänen mukaansa tunnustelut Venäjän valtion rahoittaman Venäjä tänään -yhtiön suuntaan ovat kuitenkin olleet vasta alustavia eikä kontakteja esimerkiksi yhtiön omistajiin ole ollut.
– Tässä vaiheessa voin sanoa vain, että uutistoiminnan laajentaminen yhteistyössä uuden toimijan kanssa kiinnostaa ja hanke on pantu vireille.
Oman toimiluvan saaminen saattaa olla Venäjä tänään -yhtiölle vaikeaa. Sekä ulkoministeri Erkki Tuomioja että viestintäministeri Krista Kiuru ovat jo ilmaisseet kielteisen kantansa.
Järviradiolla on kokemusta ulkomaisista toimijoista. Radion taajuuksilla on lähetetty pitkään Voice of American tuottamaa ohjelmaa. Vuonna 1987 perustettu Järviradio oli aluksi Etelä-Pohjanmaan Järviseudun paikallisradio, mutta nykyään sen lähetykset kuuluvat suuressa osassa muuta keskistä Suomea sekä myös suurissa kaupungeissa, kuten Helsingissä ja Tampereella.