Helsingin EM-kisojen maskotin tönimisestä suomalaisille tuttu Mahiedine Mekhissi-Benabbad voitti 3000 metrin estejuoksun ja tuli hylätyksi juhlittuaan voittoaan jo 90 metriä ennen maalia ottamalla paidan pois. Mekhissi-Benabbadille annettiin aluksi keltainen kortti ja hänet hylättiin Espanjan tehtyä protestin.
Mekhissi-Benabbad itse kommentoi, että paidan pois ottaminen oli tunnereaktio ja hän tuuletti vain kuin jalkapalloilija, mutta hyväksyy tuomariston päätöksen. Kilpailun voittajaksi noussut Yoann Kowal ei ollut yhtään iloinen voitostaan.
- Hän on hyvä ystäväni ja ansaitsee voittonsa. En ole iloinen kultamitalistani. Itselleni olen vieläkin hopeamitalisti, johon olen erittäin tyytyväinen, Yoann Kowal kertoi Yle Urheilulle.
- Ketään ei pitäisi hylätä juhlimisesta. Hän oli paras ja meidän kaikkien mielestä hänen tuuletuksensa oli siisti. Mitalini on hopea-kultamitali. Kosin tyttöystävääni kilpailun jälkeen, mutta tämä sotku vie vähän hohtoa siltäkin.
Jukka Keskisalo kommentoi kilpailun jälkeen, että Mekhissi-Benabbadin ylivoimalla hänelle on sama jos ottaisi vaikka housut pois. Kaikki urheilijat vaikuttivat olevan samaa mieltä ja olivat pahoillaan Mekhissi-Benabbadin puolesta.
Ranskan joukkueella oli enemmänkin draamaa, kun pronssille 110 metrin aidoissa juossut Dimitri Bascou hylättiin hänen kätensä osuttua viereisen radan juoksijaan ennen maaliviivaa. Pronssille nousseen toisen ranskalaisen, kilpailussa pahasti epäonnistuneen ennakkosuosikki Pascal Martinot-Lagarden mielestä Bascou ansaitsi pronssinsa, niin kuin Mekhissi-Benabbad kultansa.
- Dimitri ansaitsi pronssimitalinsa. En ymmärrä hylkäämispäätöstä. Lajimme on vaarallinen ja kaikkea voi käydä. Minä ja voittaja Sergey Shubenkov osuimme toisiimme enemmän kuin Dimitri kehenkään, Martinot-Lagarde kertoi.
- Tulin tänne asenteella voitto tai ei mitään. Neljäs sija olisi ollut parempi kuin pronssi. Kun kuulin, että olinkin kolmas, minulla ei ollut mitään muuta tunnetta kuin pettymys Dimitrin puolesta.
Martinot-Lagarde oli lähes yhtä surullinen Mekhissi-Benabbadin puolesta. Mekhissi-Benabbad on mediassa annetusta huonosta kuvastaan huolimatta erittäin suosittu joukkuekaveri. Ylimieliseksi mielletty kaksinkertainen olympiahopeamitalisti on joukkuekavereidensa mielestä hauska ja ystävällinen, eikä keneltäkään löydy pahaa sanottavaa.
- On kamalaa, että hänet hylättiin. Hän ei häirinnyt ketään ottamalla paidan pois ja ansaitsi voittonsa. Urheilijan näkökulmasta se oli loistava veto ja koko yleisö oli innoissaan.
- Kun Harting esimerkiksi repii paitansa, se vain tuo lisää yleisöä yleisurheilulle. Ja nyt se kiellettiin häneltäkin. Kaikki hauska otetaan pois.
Esteiden kultamitalisti Kowalin tuore kihlattu yhtyi urheilijoiden mietteisiin.
- Yoann oli toiseksi paras tänään, mielestäni Mekhissi-Benabbad ei tehnyt mitään väärää. Vaikka Yoann olisi voittanut kultaa, mielestäni hän kosi aivan väärään aikaan väärässä paikassa ja minulla kesti jonkun aikaa sanoa kyllä, ranskalaisneito nauroi.
Annimari Korte
Yle Urheilu