Aina välillä julkisuudessa törmää väittämään, että suomalaistuotteet piilotettaisiin kaupassa alahyllyille. Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausala kertoo, että on kuullut saman väitteen, mutta torjuu samaan hengenvetoon sen todenperäisyyden.
– Päinvastoin. Nyt näkyy todella vahvasti, että meneillään on vahva, jopa kansanliikkeeksi kutsuttava ilmiö, missä suomalaiset tuotteet ovat äärimmäisen hyvin esillä. Näkyvin esimerkki on kotimainen ruoka, joka on todella näyttävästi esillä kaikissa Suomessa toimivissa vähittäistavarakaupan ketjuissa.
Meneillään on vahva, jopa kansanliikkeeksi kutsuttava ilmiö, missä suomalaiset tuotteet ovat äärimmäisen hyvin esillä.
Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausala
Kauppa ja tavaran toimittajat päättävät sopimuksillaan tavaroiden esillepanosta, mutta myös kuluttajalla on valinnoillaan oma sanansa.
– En ole ihan kaupan alan expertti, mutta oma käsitykseni on, että esillepanoon vaikuttaa isosti myös kuluttajien halukkuus ostaa tuotteita.
Kotimaisen suosio kasvaa koko ajan
Epävarma maailmantilanne näyttää vaikuttavan myös kuluttajien ostotottumuksiin.
– Venäjän pakotteet ovat tietenkin kärjistäneet tilannetta, toimitusjohtaja Lausala myöntää.
Kyse ei ole kuitenkaan ihan tästä hetkestä vaan kuluttajilla tuntuu olevan ymmärrys entistä enemmän siitä, että kotimaisella ostovalinnailla voi vaikuttaa suoraan työpaikkojen säilymiseen.
Suomalaisen työn liitossa katsotaan, että tässä voidaan puhua kotimaisten tuotteiden suosion suoranaisesta trendistä.
– Tämä on pidempiaikainen isompi ilmiö, joka on parin vuoden aikana kasvanut. Ymmärretään, että sillä on ihan välitön vaikutus, kun näkee omassa kaupungissa tai
Tämä on pidempiaikainen isompi ilmiö, joka on parin vuoden aikana kasvanut.
Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausala
kylässä miten paljon naapurit ja lähipiiri ovat työlllistettyjä paikallisissa yrityksissä. Ja kyllähän siihen vaikuttaa se miten näiden yritysten tuotteita ja palveluja ostetaan.
Näkyvyyttä halutaan vielä enemmän
Maha ei ole silti täynnä Suomalaisen työn liitossa, vaan kotimaisille tuotteille halutaan vielä entistä parempaa näkyvyyttä.
– Keskeinen tehtävämme on tehdä sisarorganisaatioiden kanssa töitä sen eteen, että alkuperäismerkityt tuotteet olisivat vielä näkyvämmin esillä kaupoissa. Näin kuluttajien on vielä helpompi löytää suomalaiset tuotteet, toimitusjohtaja Lausala uskoo.