Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Sokeriyhtiöiden pitkä riita ratkesi välimiesoikeudessa

Oikeus on hylännyt sekä Apetitin että Nordig Sugarin toisiaan vastaan nostamat kanteet. Riita alkoi 2011 ja koski sokerivalmistaja Sucrosin päätöksentekoa.

Rekkoja jonottamassa Säkylän sokeritehtaalla
Kuva: Yle / Tapio Termonen
Antti Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

Elintarvikeyhtiö Apetitin ja Nordic Sugarin pitkään kestänyt riita on saanut päätöksen. Välimiesoikeus on hylännyt molempien osapuolten toisiaan vastaan nostamat kanteet.

Kyse on sokeria valmistavan Sucros Oy:n päätöksenteossa syntyneistä riidoista. Apetit omistaa Säkylässä sokeria valmistavasta Sucroksesta 20 prosenttia ja Nordic Sugar 80 prosenttia. Apetitilla on yhtiössä osakassopimuksen perusteella erityinen vähemmistösuoja.

Vuosien kiista

Oikeusprosessi alkoi lokakuussa 2011, kun apetit vei osakassopimusta koskevan erimielisyyden välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Apetit katsoi, että Nordig Sugar rikkoi Apetitin vähemmistöoikeuksia.

Nordic Sugar puolestaan nosti Apetitia vastaan vastakanteen, joka koski Apetitin toimintaa Sucroksen toimitusjohtajan erottamisprosessissa. Apetit eli aiempi Lännen Tehtaat vaati tuolloin toimitusjohtajan irtisanomista, vaikka Nordic Sugar oli tyytyväinen toimitusjohtajan työhön.

Välimiesoikeuden päätöksen mukaan kumpikaan osapuoli ei ole velvollinen maksamaan vastapuolelle sopimussakkoa. Välimiesoikeus määräsi kuitenkin Apetitin maksamaan osan välimiesoikeuden palkkioista ja korvaamaan Nordic Sugarille osan oikeudenkäyntikuluista. Yhteensä näiden kuljen vaikutus pörssiyhtiö Apetitille on noin 2,4 miljoonaa euroa.

Suosittelemme